Munakoiso-pinaattilasagne

Tämä kasvislasagne kuuluu poikani ja hänen vaimonsa suosikkiruokiin. Ohje on peräisin Kurma dasan kirjasta, Great Vegetarin Dishes. Kurma dasa syntyi Englannissa ja muutti vanhempiensa kanssa Australiaan vuonna 1964. Hän aloitti kokin uransa pilkkomalla vihanneksia, jauhamalla mausteita ja yrttejä sekä avustamalla Hare Krishna -liikkeen sunnuntai-aterian valmistuksessa. Myöhemmin Kurma oli Melbournen tunnetuimman Gopal-nimisen kasvisravintolan keittiöpäällikkö. Sittemmin hän…

Onnea tuottavat linssit – italialaisten Uuden Vuoden ruoka

Aikoinaan koulun kotitaloustunnilla jokainen sai vuorollaan tehtäväkseen valmistaa neljän hengen päivällisen alku-, pää- ja jälkiruokineen. Ateriakokonaisuuden budjetti oli määritelty etukäteen luonnollisesti tosi tiukaksi. Minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, mitä itse valmistin, mutta ystäväni teki minuun ikimuistoisen vaikutuksen valmistamalla alkuruoaksi linssikeittoa! Ei Suomessa siihen aikaan linssikeittoa syöty – hernekeittoa kylläkin. Linssejä kasvatettiin jo 7000 vuotta…

Inkivääristä potkua myskikurpitsakeittoon

Myskikurpitsa on Hokkaidokurpitsaa makeampi ja minun makuuni keittoon liiankin makea, mutta raastetulla inkiväärillä terästettynä keitosta saa todella herkullista. Muita mausteita voi sitten lisätä omien mieltymystensä mukaan. Minä maustoin Espelette-chilipippurilla ja kanelilla. Yrtiksi kokeilin vaihteeksi minttua, joka antoikin keitolle ihan uuden tuulahduksen. Kerma ei ole olleenkaan välttämätöntä, eikä sen määrää kannata liioitella. Myskikurpitsakeitto – ohje 4:lle…

Buddha bowl hummuksen kera – täysipainoinen ateria

Olin nähnyt Balilla Buddhan uhrialttarilla pieniä ruokakulhoja ja niinpä luulinkin, että nyt niin suosittu Buddha Bowl -ruoka-annos on saanut nimensä tämän uhrilahjan mukaan. Mutta näin ei olekaan, vaan nimi olisikin syntynyt siitä, että kulhon sisältö muodostaa tasapainoisen aterian – henkiseen tasapainoon pyrkiminen on taas buddhismin pääfilosofia. Tai nimi olisi syntynyt buddhalais-munkkien tavasta kierrellä keräämässä ruokaa…

Viikuna-vuohenjuustotorttu

Huomasin puutarhassa viikunapuun mennessäni ranskalaisen ystävän luokse naisten kahvitapaamiselle. Mainitsin sitten sisälle päästyäni tästä suomalaiselle erikoisesta hedelmäpuusta ja totesin samalla, että viikunapuun lehtiinhän Eeva ja Aatami muinoin verhoutuivat. Hämmästykseni oli suuri, kun nämä katoliset ystäväni yksi toisensa jälkeen vahvistivat minulle Eevan ja Aatamin verhoutuneen viininlehtiin. Vakuutin että raamatun suomenkielisessä käännöksessä on kyllä kyse viikunanlehdistä, mistä…

Tacot kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsatacot – ohje 3 – 4:lle Uusia reseptejä testatessaan monesti pettyy. Kaunis kuva houkuttelee kokeilemaan, mutta lopputulos ei olekaan maittava. Luulen, että usein on syynä puolivalmisteiden käyttäminen osana reseptiä. Nyt hylkäsin alkuperäisin ohjeen puolivalmisteet, ja tein kaiken itse alusta alkaen. Tämän reseptin kohdalla siinä ei edes ollut suuri työ! Lopputulos yllätti iloisesti – nämä kasvistacot…

Caponata – kirpeä kasvismuhennos

Caponata on peräisin Sisiliasta, missä se oli 1700-luvulla pääruoka, joka nautittiin leivän kanssa. Aristokratian versiossa tosin munakoison tilalla oli alunperin kalaa. Tänä päivänä Caponata on lisuke. Jotkut vertaavat sitä Ranskan Ratatouille’hin, mutta Caponatasta puuttuu kesäkurpitsa ja siinä on varsiselleriä, oliiveja, capris-marjoja ja viinietikkaa, jotka taas puuttuvat Ratatouille’sta. Sitä paitsi, jos valmistaa Ratatouille’n aikaisemmin julkaistun blogini…

Pastaa kesäkurpitsan kukkien ja sahramin kera

Nimi pomppasi silmiini ravintolan menusta, ja tiesin heti että Spaghetti con fiori di zucchini olisi valintani. Menuta ei tarvinnut lukea loppuun. Rakastuin ruokaan jo sen nimestä! Tätä pastaa pääsee harvoin valmistamaan itse, sillä Suomessa ei kesäkurpitsan kukkia juuri näy myynnissä, eikä Ranskassakaan mitenkään yleisesti. Yleensä ostan näitä kukkia paikalliselta torilta, missä niitä myydään silloin tällöin…

Riisillä suurustettu tomaattikeitto

Kutsun tätä keittoa ”Tomaattikeitto à l’Ambassadeur”, koska keittoa tarjosivat meille parikymmentä vuotta sitten hyvät ystävät, jotka myöhemmin edustivat Pariisissa Suomea suurlähettiläspariskuntana. Keitto on pehmeämpi kuin Gaspacho, jota minulla ei ole tapana valmistaa itse, koska tomaatit eivät sen kummemmin Suomessa kuin Ranskassakaan ole mielestäni tähän keittoon riittävän makeita. Salmorejo, josta annoin reseptin jokin aika sitten saa…

Salmorejo – lempeä, kylmä tomaattikeitto

Andalusialaisen Gaspachon tietänevät kaikki, mutta sen sukulaiskeitto Salmorejo (lausutaan salmoreho) saattaa olla tuntemattomampi. Minä maiston sitä ensimmäisen kerran vasta vuosi sitten Madridissa. Havahduin siihen, että espanjalaiset tomaatit ovat sittenkin aivan ihania ja omaa luokkaansa, niinkuin joskus nuoruudessani olin kokenut! Ilmeisesti hyvät lajikkeet jäävät espanjalaisten omiin tarpeisiin, ja vientiin kasvatetaan kuljetusta ja varastoimista kestäviä lajikkeita, jotka…