Kurkku-avokadorullat kesän aperitiiville

Hullaannuin näihin rulliin kesäisellä aperitiivilla ystävän luona niin, että kokeilin valmistusta heti seuraavana päivänä. Kuvattuna on siis koe-erä, seuraavalla kerralla rullat ovat varmaan taidokkaampia. Reseptin laatijan sivustoilla, Les Joyaux de Sherazade kerrotaan, että azteekit (hallitsivat suuria alueita nykyisen Meksikon alueella 1400 – 1500 -luvuilla) kutsuivat avokado-puuta kivespuuksi hedelmän muodon vuoksi. Kun espanjalaiset valloittivat azteekkien valtakunnan…

Croque-saumon – lohipurtava

Ranskalaisten bistrojen klassikkoja ovat Croque-monsieur ja Croque-madame. Ensin mainitussa on kahden paahtoleivän välissä kinkkua ja juustoa, usein myös bechamel-kastiketta, jälkimmäisen päällä sen lisäksi paistettu kananmuna. Tämä kaksikerroksinen paahtoleipä paistetaan sitten paistinpannulla tai uunissa. Tänään löysin Femme Actuelle -nettisivuilta uudenlaisen purtavan (croquer = purra, pureksia, syödä yhdellä haukkauksella) ja se vaikutti niin herkulliselta, että piti heti…

Pienet Feta Psiti -paistokset

Erilaisten Covid-rajoitusten ja ulkonaliikkumiskieltojen aikana Ranskassa yksi harvoja tapoja tavata ystäviään on ollut järjestää ulkona pienelle porukalle aperopäivällinen. Rajoitukset ovat hieman väljentyneet, mutta aperopäivällinen näyttää jääneen suosituksi seurustelumuodoksi – onhan ulkonaliikkumiskielto edelleen voimassa kello 21 alkaen. Valmistin osana tällaista päivällistä pieniä yhden hengen ”ruukkuja” perinteisestä kreikkalaisten Feta Psiti -paistoksesta. Pienet Feta Psiti -paistokset – ohje…

Pinaatti-ricotta samoussat helposti

Olin kuvitellut samoussojen valmistuksen työlääksi ja itse samoussat hurjan rasvaisiksi, kunnes tein niitä ensimmäisen kerran pari päivää sitten. Näitä ”kevyitä” samoussoja valmistuu 20 kappaletta käden käänteessä vaikkapa aperitiiville samppanjalasin kanssa tarjottavaksi. Aperitiiville riittää yksikin per henkilö. Vaihtoehtoisesti samoussat kävisivät alkuruokana pienen salaatin kanssa. Tällöin olisi kiva olla kaksi samoussaa per henkilö. Samoussojen oletetaan olevan peräisin…

Meloni-tomaattigaspacho kesän helteisiin

Perinteinen gaspacho on Suomen tai Ranskankin leveysasteilla saatavien tomaattien vuoksi aika hapanta Espanjassa tarjottuihin keittoihin verrattuna, ellei happamuutta sitten laimenna esim. sekaan jauhetulla maalaisleivällä (Salmorejo) tai riisillä. Tämän kesänalun uusi tuttavuus on pika-gaspacho melonista ja tomaatista. Ihastuttavan raikas keitto, joka on mainion helppo ja nopea valmistaa. Meloni-tomaattigaspacho – ohje 4 – 6:lle 400 g hyvin…

Lohi-pastakääröt

Nämä lohipastarullat ovat olleet varmaankin jo 20 vuotta ihastelun kohteena kaikissa mahdollisissa perheen buffet-pöydissä, kuten rippi-, ylioppilas-, puutarha- tai tupaantuliaisjuhlissa. Ne ovat olleet myös helposti kuljetettava tuliainen mihin tahansa nyyttikesteihin tai ”potluck-partyyn”. Ne voi panna myös tikun nokkaan ja tarjota aperitiivilla samppanjan kera. Buffet-pöytään leikkaan viipaleet noin 1,5 cm paksuisiksi. Kolmesta vähän paksummasta viipaleesta voi…

Bruschetta (lausutaan brusketta)

”Leipä ja oliiviöljy, kaksi talonpoikaiskeittiön aarretta, jotka ilman vaikeuksia työntävät hienotkin herkut varjoonsa. Tänään nämä hienosti maustetut leivät voisi ristiä uudelleen iltapalaleivistä herkkuruoaksi osoitukseksi siitä, kunka aidot nautinnot palaavat.” Näin kirjoitettiin Pronto! Pronto! -reseptikirjassa bruschettan kohdalla vuonna 1991. Sain maistaa bruschettaa ensimmäisen kerran vuonna 1993 Ischian saarella. Olimme kiivenneet pienelle ”vuorelle” helteisessä säässä, ja alastullessamme…

Skagenröra-veneitä aperopäivälliselle

Doctissimo nutrition -sivustojen mukaan 71 prosenttia ranskalaisista harrastaa ystävien kutsumista aperitiiville. Artikkelissa ei sanota, kuinka moni kutsuu myös perinteiselle 4-5 ruokalajin päivälliselle, mutta arvelen, että ainakin nuorten keskuudessa vähemmän muodolliset tavat nauttia päivällistä ystävien kanssa ovat valtaamassa alaa. Italialainen ystäväpariskunta kutsui meidät hiljattain aperitivo milananeselle, ja yllätykseksemme saimmekin alkupalojen jälkeen vielä pasta-annoksen ja jälkiruokaa. Espanjassa…

Suun viihdyttäjät ja turvanhauskuttajat (amuse-bouche, amuse-gueule)

Aloitin eilisen päivällisen tarjoilemalla kaksi erillistä pikkulautasellista kullekin vieraalle: toisella lautasella oli kookosmaito-lohi-ceviche endiivinlehden ja ruis-crackerien päällä ja toisella poro-piparjuurirullia sekä tikun nenässä pieni viipale suussa sulavaa Bellota-kinkkua. Kookosmaito-lohi-ceviche endiivillä ja ruis-crakerilla 8 – 10:lle 300 gr erittäin tuoretta, nahatonta ja ruodotonta lohta 1 luomu-lime 1 dl luomu kookosmaitoa 0,5 – 1 rkl raastettua inkivääriä…