Burgundilaispata – Boef bourguinon

Poikani häissä oli joku erehtynyt korkkaamaan punaviinipulloja etukäteen niin paljon, että avattuja pulloja löytyi tarjoilupöydältä seuraavana aamuna useita täysin koskemattomina. ”No, täytyy tehdä burgundilaispataa”, totesi vastavihitty pariskunta. Ranskassa todetaan samalla tavalla, kun punaviinipulloa avatessa huomataan viinin korkittuneen. Burgundilaispata eli boeuf bourguignon vaatii ehdottomasti viininsä. Kun minä ryhdyin pataa ensimmäisen kerran valmistamaan täällä Ranskassa ja pyysin…

Miilunpolttajan spagetti – La vera et originale spaghetti carbonara!

Vihdoinkin, parin kymmenen vuoden ihmettelyn jälkeen minulle on selvinnyt, miksi miilunpolttajan spagettini ei ole maistunut siltä kuin sen pitäisi maistua. Opin muuten juuri vasta senkin, että ”miilunpolttaja on henkilö, joka hoitaa tervahautaa eli miilua, jolla ennen valmistettiin puusta tervaa”. Nyt tiedän virheeni kyseisen henkilön lempiruokaa valmistaessani: pekonia kypsennettäessä ei pannulle saa lisätä öljyä (eikä voita), jotka…

Lindströmin pihvit – uusi vanha trendiruoka

Mieheni sanoo – ei kuitenkaan mitenkään valittaen – että kun ihastun johonkin ruokaan, sitä saa sitten jatkuvasti. Onhan se vähän niin, ainakin jonkin aikaa. Nyt olen löytänyt uudelleen Lindströmin pihvit. Pidän kaikista juureksista paitsi punajuurista, joita syön vain Vorschmackin lisukkeena ja nyt sitten näissä Lindströmin pihveissä. Riemuiten olen havahtunut siihen, että juuri punajuurien ansiosta perinteisistä…

Täytetyt kesäkurpitsat italialaisittain

Täytettyjä kesäkurpitsoita syödään erilaisina versioina koko Italiassa. Tämä kevyt ja herkullinen resepti on keski-Italiasta, Marchesta. Olennaista onnistumisen kannalta on, että kesäkurpitsat ovat pieniä ja että tomaateista poistetaan kuoret ja siemenet. Täytetyt kesäkurpitsat – resepti 4:lle 4 pientä kesäkurpitsaa (180 – 200 g kappale) 230 g jauhelihaa 2 rkl korppujauhoja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulin…

Aristokratian Stroganov

”Rikkaampi kuin Stroganov – sellaista ei vain ole!”, kuului venäläinen sanonta 1800-luvulla. Stroganovit olivat imperiumin varakkaimpia perheitä, ja kuuluivat siihen eliittiin, joka saattoi suoda itselleen liharuokia. Ruoka on saanut nimensä joko kenraali Alexandre Grigorievitch Stroganovin (1795-1891) tai todennäköisemmin kreivi Pavel Alexandrovitch Stroganovin (1774-1817) mukaan. Jälkimmäisen ranskalainen kokki André Dupont olisi valmistanut tämän aterian isännälleen. Vuonna…

Anopin italialainen lammaspata

Kuvani ei tee oikeutta tälle erittäin täyteläiselle italialaiselle lammaspadalle, joka on aina menestys sekä Suomessa että Ranskassa. Kun minulta on Ranskassa pyydetty sen reseptiä, olen kertonut ylpeänä, että kyseessä on anopin resepti – silloin se kuulostaa sukukalleudelta. Olen toki saanut sen anopiltani, mutta hän on löytänyt sen vuonna 1993 painetusta Alkon reseptikirjasesta. Anopin italialainen lammaspata…

Rodolfon Ragù tagliatellen kera

Rodolfo oli tätini mies Roomassa seitsemän vuoden ajan. Eräänä aamuna hän ei enää herättyään ehtinyt muuta kuin nousta istualleen sängyssä ja valittaa huonoa oloa, kun raju sydänkohtaus vei hänet pois tätini ja meidän kaikkien elämästä. Hän oli todella sydämellinen, lämmin ja vieraanvarainen ihminen ja kaiken lisäksi loistava kokki – olihan hän nuoruudessaan pitänyt ravintolaakin muutaman…

Jauheliha-raejuustopaistos – aloittelijan bravuuri

Tämän helpommaksi ei ruoanlaitto tule!  Pikkuriikkinen lehtileikkeeni vuosien ja vuosien takaa on niin vanha, että on jo aivan kellastunut. Toisin kuin tänä päivänä, lehdessä ei ollut edes kuvaa paistoksesta, mutta siinä oli tieto, että reseptin oli lehteen lähettänyt Päivi Hovisuo -niminen henkilö. Eli kunnia  sille, jolle kunnia kuuluu! Paistos on herkullinen. Raepaistos 4:lle Ruskista jauheliha…