Sahramimaustettu kala-äyriäisvuoka

Joskus tulee mentyä merta edemmäs kalaan. Kuten silloin, kun etelä-afrikkalainen ystäväni opetti minua valmistamaan irlantilaisen nettiohjeen mukaan suomalaista ruisleipää itse tehtyyn juureen. Tällä kertaa valmistin periruotsalaista kala-äyriäisvuokaa, mutta sen sijaan, että olisin löytänyt reseptin ruotsalaisilta nettisivuilta, löysin sen ranskalaisen, Ruotsin ja USA:n kautta Kanadaan päätyneen bloggarin delscookingtwist.com-sivuilta. Yhdistelin alla olevassa reseptissä ranskalaisen Delin ohjetta Gratin…

Katkarapupasta – katkarapujen kuoret tarpeen!

Vaikka katkarapuja saa kuorittuina, kannattaa katkarapukastikkeeseen – ja keittoonkin – hankkia ehdottomasti kuorimattomia katkarapuja ja valmistaa kuorista kastike- tai keittopohja. Lopputulos on tuon vaivan arvoinen. Ohjeen olen saanut noin 30 vuotta sitten ystävältä, ja ohje on selvästi jostain julkaisusta. Koska ohje on suomalainen ovat siinä pääaineksena meidän ”peruskatkarapumme”, joita Ranskassa kutsutaan pohjoismaisiksi katkaravuiksi (crevettes nordiques)….

Paistetut gambakset ja ananas-mango-chilisalaatti

Loppiaisena päätin vuoden lopun juhlinnan tämän ylellisen salaatin kera. Jos on mahdollista saada tuoreita, lentokoneella kuljetettuja (= hedelmät on kerätty vasta kypsinä) ananaksia ja mangoja, saa tästä salaatista super-herkullisen. Paistetut gambakset – ohje 4:lle 1,5 kg (käytin 500 g) raakoja, kuorimattomia gambaksia (jättikatkarapuja) 1 valkosipulin kynsi pala tuoretta inkivääriä 4 kevätsipulia 1 rkl sesame-ölyä Ananas-mango-chilisalaatti…

Italialainen kala-äyriäispata

Padan voi valmistaa melkein mistä kalasta tahansa. Sinisimpukoita en kuitenkaan jätä omasta padastani pois! Reseptini on yhdistelmä kahden Italian rannikon kalaruokaa, Livornon kalapataa (Cacciucco alla livornese) ja Puglian kalakeittoa (Zuppa di pesce). Resepteissä on niin paljon yhtäläisyyksiä, etten osannut päättää, kumman valitsen, joten valitsin molemmat. Italialainen kala-äyriäispata – ohje 3 – 4:lle Poista kalafileistä ruodot,…

Kirveli-äyriäis-avokado-mangotartar

Kirveli on tämän tartarin olennainen osa. Sitä pitää olla runsaasti hienoksi silputtuna. Paitsi että se antaa annokselle aivan erityisen hienon maun, stimuloi se kuulema maksaa ja ruoansulatuselimistöä. Reseptin mukaan annos on muutenkin oikea terveysateria: avokado sisältää hyviä rasvoja ja 25 eri vitamiinia, mango kuituja ja beetakaroteenia ja taskurapu helposti sulavia proteiineja. Taskuravun (jonka ostan purkitettuna)…

Simpukka-tomaattipastaa – Spaghetti alle vongole e pomodorini

Ensimmäinen yritykseni valmistaa itse spaghetti alle vongolea onnistui niin hyvin, että ryhdyin kokeilemaan vongole-pastan toista versiota, johon tulee myös pikkutomaatteja. Tästä tuli ehkä paras koskaan valmistamani pasta. Se myös tuoksui Italialle! Spaghetti alle vongole – ohje 4:lle 1,2 kg vongole-simpukoita (Ranskassa coque tai palourde -nimellä – palourde on suurempi) 300 g pikkutomaatteja (Ranskassa Jouno-tomaatit ovat…

Spaghetti alle vongole

Vaikka spaghetti alle vongole on minulle ehdoton ykkönen pastaruokien joukossa, tein sitä itse tänään ensimmäisen kerran. Syy tähän viivyttelyyn on se, etten ole yksinkertaisesti rohjennut kokeilla valmistamista. Toki tämä pasta vaikuttaa hyvin konstailemattomalta, mutta aidossa spaghetti alle vongolessa on kuitenkin niin hienovivahteinen maku, että olen ajatellut vain taitavien italialaisten kokkien pystyvän saamaan sen aikaiseksi. Olen…

”Sushi” sydänsalaatilla

Kesä on ollut ja on edelleen yhtä juhlaa porukalle, joka on ”Hulluna Hankoon”. Beach Picnic, Beach Party, Hanko Picnic, Casinon Picnic, Regatta, Bellevuen Party, Pihajuhlat, Rapujuhlat, ja kaikki inspiroidut Hanko Plagen- ja Huvilaelämä-partyt seuraavat toinen toisiaan Facebook-päivityksissä. Hanna loihti ”huvilaporukkansa” pihajuhliin aasialaistuulahduksen sydänsalaatin lehdille. ”Sushi” sydänsalaatilla – noin 60 kpl 4 kerää sydänsalaattia 250 g…

Kaiken maailman nilviäiset ja mustekalaa provencelaisittain

En lakkaa ihmettelemästä paikallisen torini yltäkylläisyyttä. Joitakin sen antimia olen ihmetellyt jo 24 vuotta uskaltamatta ryhtyä niitä kokeilemaan. Kaiken kukkuraksi kyseiset ”antimet” saattavat olla suurta herkkuani ravintolassa, mutta kun en ole niitä tottunut Suomessa näkemään ja valmistamaan, olen torilla tyytynyt vain valokuvaamaan niitä. Kuvassa ylhäällä vasemmalla merisiiliä ja vieressä taskuravun saksia, joista en kumpiakaan ole…

Skagenröra-veneitä aperopäivälliselle

Doctissimo nutrition -sivustojen mukaan 71 prosenttia ranskalaisista harrastaa ystävien kutsumista aperitiiville. Artikkelissa ei sanota, kuinka moni kutsuu myös perinteiselle 4-5 ruokalajin päivälliselle, mutta arvelen, että ainakin nuorten keskuudessa vähemmän muodolliset tavat nauttia päivällistä ystävien kanssa ovat valtaamassa alaa. Italialainen ystäväpariskunta kutsui meidät hiljattain aperitivo milananeselle, ja yllätykseksemme saimmekin alkupalojen jälkeen vielä pasta-annoksen ja jälkiruokaa. Espanjassa…