Äidille !

004

Rakas äitimme, Pirjo, täyttää vuosia. Hyvissä ajoin ennen syntymäpäiväillallistaan ravintola Orassa hän lähetti meille viestin: ”Ei lahjaa”.  Äitimme totta tosiaan on juuri sellainen ihminen, jolle ei voi ostaa mitään lahjoja.

Äitimme on loistava kokki ja kulinaristi. Rakkaus ruokaan kulkee meillä suvussa. Äidin reseptit ja ravintolasuositukset ovat perhekalleuksiamme, jotka ansaitsevat tulla kootuksi yhteen paikkaan. Siksi päätimme perustaa äidillemme syntymäpäivälahjaksi tämän blogin.

Hyvää syntymäpäivää, äiti!

Rakkaudella, Hanna & Panu

Kiitos teille, rakkaat lapseni tästä yllätyksestä ja haastavasta lahjasta! Haluaisin heti madaltaa rimaa. Teen hyvää ruokaa resepteistä, mutta en osaa itse loihtia uutta. Joten kootaan yhdessä tähän meille itsellemme säilyttämisen arvoisia ohjeita. Jos joku muu löytää niistä kokeilemisen arvoisia, niin hyvä.

Synnyin melkein ravintolaan. Sairaalassa toki tulin maailmaan, mutta Elina-äidilläni oli silloin pieni ”ravintola” Tapanilassa. Oven päällä luki ”Ruokala”. Sodan jälkeisinä vuosina raaka-aineet olivat vähissä, mutta Elinalla oli taito loihtia herkullista ruokaa myös vaatimattomista aineksista. Elina hoiti minua ja ruokalaa samanaikaisesti. Olin äitiyspakkauslaatikossa ruokalan takahuoneessa, ja tuttipullo oli viritetty tyynyjen varaan, milloin Elina ei ehtinyt imettämään.

Elinan veroinen kokki en ole koskaan ollut, mutta olen iloinen siitä, että rakkaus ruokaan ulottuu nyt Elinan perillisille kolmanteen polveen.

Vuodesta 1995 alkaen täällä Ranskassa viettämäni vuodet tuovat ehkä jotain lisävivahdetta blogiin ja resepteihin. 

Nyt näiden sivujen käyttöä opiskelemaan!

Äitinne