Red Velvet -punajuurikakku

Tähän mennessä punajuuri on maistunut minulle vain Lindströmin pihveissä sekä Vorschmackin itsestään selvänä lisukkeena suolakurkun ja smetanan kera. Nyt se maistuu myös kakussa. Alkuperäisessä ohjeessa (Del’s cooking twist) kehotettiin käyttämään 2 – 3 isoa punajuurta. Muuhun kuin painoon tai tilavuuteen perustuvat ainemäärät ovat todella epämääräisiä… Punajuuret ovat Ranskassa todella suuria, ja käytin 3 punajuurta. Lopputuloksena oli todella upean värinen kakku, joka oli liian kostea (vaikka olin puristellut raasteesta ylimääräisen mehun pois) ja jossa punajuuri maistui minun makuuni liikaa. Olin onneksi punninnut punajuuriraasteen määrän, joten seuraavalla kerralla käytin sitä tasan puolet edellisen kerran määrästä. Nyt kakku oli mieleeni. Punajuurta rakastava naapurini oli maistanut jo ensimmäisen version ja pitänyt siitä kovasti (tai kohteliaisuuttaan…) Toista versiota maistettuaan hän totesi: Ensimmäisen versio on alkuruoka, jälkimmäinen versio on kakku. Alkuruokaversion hän päällystäisi minttu-geléellä.

Kakun on tärkeä antaa seistä kylmässä ne neuvotut kolme tuntia. Paitsi että kuorrute jähmettyy, maut jotenkin harmonisoituvat. Itse asiassa kakku oli miestäni parempaa yön yli seisottuaan. Kakku on niin täyteläistä, että sitä riittää pienehkökin pala.

Red Velvet -punajuurikakku – ohje 8 – 16:lle

  • 2 – 3 isoa, raakaa punajuurta (valmiiksi raastettuna ja valutettuna käytin 240 g)
  • 180 g neutraalia kasvisöljyä (käytin auringonkukkaöljyä)
  • 90 g fariinisokeria
  • 100 g hienoa sokeria
  • 2 isoa kananmunaa
  • 150 g vehnäjauhoja
  • 1 tl kanelia
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • hyppysellinen suolaa

Vaniljakuorrutus

  • 225 g Philadelphia-tyyppistä kermajuustoa
  • 120 g suolatonta voita (käytin normaalisuolaista)
  • 100 g pölysokeria
  • 1 rkl kermaa
  • 1 vaniljatangon siemenet
  • hyppysellinen suolaa

Ota kuorrutuksen juusto, voi ja kerma huoneenlämpöön jo pari tuntia ennen leivontaa.

Pane uuni kuumenemaan 180 asteeseen ja vuoraa 23 cm:n neliön mallinen tai pyöreä vuoka leivinpaperilla.

Kuori ja raasta raa’at punajuuret, puristele sitten ylimääräinen mehu talouspaperin välissä (painelin sihdin läpi).

Sekoita fariini- ja hienosokeri kasvisöljyyn ja vatkaa seosta vähintään kolme minuuttia. Lisää kananmunat yksitellen ja vatkaa hyvin kummallakin kerralla noin 3 minuutta, kunnes seos on tasainen ja sileä.

Sekoita toisessa kulhossa kuivat ainekset keskenään ja lisää ne edelliseen seokseen. Lisää raastetut, valutetut punajuuret ja sekoita hyvin.

Kaada seos vuokaan ja paista 25 – 30 minuutta. Anna kakun jäähtyä kokonaan.

Vaniljakuorrutuksen valmistus

Vatkaa sähkövatkaimella huoneenlämpöinen tuorejuusto pehmeään voihin tasaiseksi seokseksi noin kolmen minuutin ajan. Halkaise vaniljatanko ja poista siemenet ja lisää ne pölysokerin, kerman ja suolan kanssa seokseen. Jatka vatkaamista ensin alhaisella nopeudella. Kun kaikki ainekset ovat sekaisin, nosta nopeutta jonkin verran ja jatka vatkaamista runsaat kolme minuuttia, kunnes seos on sileä ja kuohkea. Levitä kuorrutus jäähtyneelle kakulle spatulan avulla. Pane kakku jääkaappiin noin kolmeksi tunniksi, kunnes kuorrutus on jähmettynyt. Ota kakku huoneenlämpöön 15 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele halutessasi punaisilla marjoilla.

(Ylhâältä päin otettu valokuva vähän vääristää kuorrutuksen ja kakkupohjan suhdetta. Kuorrutus ei todellisuudessa ole noin paksu osa kakkua.)

Jätä kommentti