Runsaan vuoden takaisella pistäytymisellä Geronassa ehdimme käydä vain yhdessä kaupungin maineikkaista ravintoloista, nimeltä Maran. Siellä maistoin ensimmäisen kerran kuuluja Palamósin gambaksia eräänlaisena ”tartar”-versiona (Ajoblanco de almendra tostada con gambas de Palamós y vinagre ahumado). Herkullista!

Palamós-katkaravut ovat Costa Brava -rannikon tähtiruoka, ja niitä kalastetaan vain Palamóksen edustalla. Välimeri on täällä syvä ja myrskyinen kylmine virtauksineen, otollinen äyriäisten kehitykselle. Ne elävät 400 metrin syvyydessä ja saavat ravintonsa merilevästä ja mineraaleista. Niiden väri on paikoitellen punertava, paikoitellen sinertävä, ja niiden maku on ainutlaatuisen herkullinen. Ne kestävät huonosti kuljetusta, joten niistä kannattaa nauttia, kun on Kataloniassa.

Taannoinen ravintolakokemus oli kaikkinensa niin vakuuttava, että halusimme palata Geronaan uudestaan, varsinkin kun sekä Geronasta että lähiympäristöstä Costa Bravalta löytyy uskomaton määrä arvostettuja ravintoloita pienistä viehättävistä kaupungeista. Kataloniassa, jonka pinta-ala on karkeasti ottaen noin kymmenesosa Suomen pinta-alasta, on 96 Michelin-oppaassa mainittua ravintolaa. Monta kertaa maailman parhaaksi ravintolaksi joillakin kriteerein valittu – vuonna 2011 suljettu – ravintola El Bulli oli Kataloniassa Rosas-nimisellä paikkakunnalla. Kahtena viime vuonna samaan arvostukseen yltänyt El Celler de Can Roca -ravintola löytyy Geronasta. (Gourmet-ruoan lisäksi alueella on paljon muutakin koettavaa ja nähtävää. Erikoisuutena mainittakoon, että sieltä löytyy kolme Dali-museota/asuntoa: Figuerasissa, Cadaquessa ja Púbolissa, kaikki erilaisia ja näkemisen arvoisia ja varsin viihdyttäviä kokemuksia.)

Muutaman päivän takaisella matkallamme kävimme tavallisen rantaravintolan lisäksi kolmessa gourmet-ravintolassa. Ruoka-aineiden tuoreus ja annosten omintakeisus oli hätkähdyttävää. Saimme todellakin Ranskan ja Suomen tarjonnasta poikkeavia kokemuksia ja vielä edulliseen hintaan. Erityisesti viinien hinta ilahdutti: Michelin-tähtiravintolassa sai hyvää viiniä laseittain 4,50 euroa, ja rantaravintolan lounaalla maksoi 15 cl ihan kelvollista viiniä 2,70.

Els Tinars -ravintolalla on yksi tähti Michelin-oppaassa. Ravintola on parikymmentä kilometriä Geronan kaupungin ulkopuolella Llagosterassa. Ystävämme tunsivat sen entuudestaan ja valitsivat sen, koska ravintola sopii myös lasten kanssa ruokailuun. Menu sisältää sekä perinteisiä (ravintolaa hoitaa perhe kolmannessa polvessa) että innovatiivisia annoksia, joista valitsin kaksi alkuruokaa ja jälkiruoan. Palamósin gambakset runsas vuosi sitten olivat niin herkullinen kokemus, että niitä piti maistaa uudestaan, nyt vähän erilailla valmistettuna. Toinen alkuruokani oli Talon canellonit kanttarelli-tryffelikastikkeessa. Suussasulavaa.

Toisena lomapäivänä nautimme lounaan Geronan keskustassa olevassa Nu-ravintolassa. Nu tarkoittaa espanjan niinkuin ranskankin kielessä alastonta, paljasta. Ravintolan interiööri onkin varsin pelkistetty – se muistuttaa sushi-ravintolaa. Mutta nu viittaa myös ravintolan ruoanvalmistuksen periaatteisiin: keskitytään olennaiseen, puhtauteen, luonnonmukaisuuteen, yksinkertaisuuteen, herkkyyteen.

Annokset on rakennettu siten, että ne voidaan haluttaessa jakaa. Valitsimme menusta kolme alkuruokaa ja kaksi jälkiruokaa jaettaviksi, mikä oli varsin riittävästi lounaalla kahdelle. Paahdetut kampasimpukat vietnamilaiskastikkeella olivat kaunis esimerkki annosten taiteellisesta esillepanosta.

Onneksi ”sorruimme” Langustiinitempuroihin! Tempurat kun ovat paitsi herkullisia, yleensä erittäin raskasta ja rasvaista syötävää. Mutta nämä tempurat curry-dippikastikkeineen olivat kuin hattaroita, ilmavia ja kevyitä. Sain selville niiden keveyden salaisuudenkin: vehnäjauhojen sijaa oli käytetty riisijauhoja.

Ruokailukokemus sai minut lähes euforiseen tilaan, ja mieheni totesikin, ettei minun lisäkseni tiedä muita kuin poikani, joka pystyy yhtä lailla hehkuttamaan ruokaa.

Dalin Galalle lahjoittama linna oli Púbolin niin pienessä kylässä, ettei siellä ollut yhtään kiinnostavaa ravintolaa. Katsottuamme linnan ajoimme muutaman kilometrin päässä olevaan Palsiin, ja suuntasimme hieman pelokkaina kohti Michelin-oppaasta löytämäämme Vicus-ravintolaa. Oli pyhäpäivä ja monet ravintolat olivat kiinni. Eikä meillä ollut pöytävarausta, jos nyt ravintola vaikka auki olisikin. Helpotuksen ja onnen tunne olivat jo puoli ruokaa, kun sitten ravintola oli auki ja pöytä järjestyi täyteen varatusta ravintolasta. Saattoi keskittyä pelkkään nautiskeluun.

Tapas-valikoima oli sen verran erikoinen ja houkutteleva, että siitä olisi tehnyt mieli maistaa kaikkea. Tyydyimme neljään jaettuun tapas-annokseen ja kahteen jaettuun jälkiruokaan. Sitä ei muuten yhtään kummeksuta, ettei ota pääruokaa. Ylimmän kuvan Appelsiini-basilika marinoidut sardellit olivat yksi valintamme. Ne olivat täysin ruodottomia, keveitä ja kuin raikkaalla nektariinilla täytettyjä. Unelma!

Toiseksi annokseksemme valitsimme Vermutti-simpukat, kolmanneksi Pintapaahdettua tonnikalaa porkkana-romanesco kastikkeen kera, molemmat kerrassaan herkullisia. Neljännen vaihtoehdon kohdalla päätimme ottaa riskin ja valita Partaveitsisimpukat escabèche-lime kastikkeella ja kodium-merilevällä. Saimme partaveitsisimpukoita ensimmäisen kerran muutama kuukausi sitten ranskalaisen ystävän tarjoamana. Sitä ennen emme olleet niitä nähneet tai niistä kuulleetkaan. Ne eivät olleet mikään ihmeellinen herkku ystävän tarjoamana yksinkertaisesti keitettynä eivätkä olleet nytkään. Mutta pitihän ne kokea paikassa, missä kaikki meren tarjonta osataan valmistaa hienostuneesti.

Näiden simpukoiden ranskankielinen nimi on yksinkertaisesti couteau (=veitsi) ja englanninkielinen nimi razor clam tai razor shell. Sanakirja antaa suomeksi nimen huotrasimpukka, mutta minä päätin kutsua niitä partaveitsisimpukoiksi.

Molemmat jälkiruokavalintamme olivat täydellisiä! Suklaatuhatlehti maitomarenkijäätelön kera oli paras koskaan nauttimani suklaajälkiruoka.

Toinen jälkiruoka oli nimetty niin niukasti, että se oli pakko valita: El limón del huerto, eli Hedelmätarhan sitruuna. Juuri tarjolle tuotaessa alkoi pakastetun sitruunankuoren avatusta päästä tulvia vaahtoa lautaselle. (Kuvassa vaahto on jo laskeutunut.) Sitruunankuoren perältä löytyi vaahtoa kiinteämpi kokonaisuus, joka maistui siltä kuin ranskalaisen marenkisitruunatortun torttupohja, täyte ja marenki olisi kaikki jauhettu sekaisin pehmeäksi, samettimaiseksi seokseksi. Herkullinen elämys!

P.S. Pidämme myös lihasta, mutta tällä matkalla kaikki muu oli niin houkuttelevaa, että valintamme osui aina mereneläviin.

Pirjo 19.8.2019