Täytettyjä kesäkurpitsoita syödään erilaisina versioina koko Italiassa. Tämä kevyt ja herkullinen resepti on keski-Italiasta, Marchesta. Olennaista onnistumisen kannalta on, että kesäkurpitsat ovat pieniä ja että tomaateista poistetaan kuoret ja siemenet. Täytetyt kesäkurpitsat – resepti 4:lle 4 pientä kesäkurpitsaa (180 – 200 g kappale) 230 g jauhelihaa 2 rkl korppujauhoja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulin…
Presidentin kodin sitruuna-kanaa
Tämä ohje, jonka löysin todella kauan sitten Gloriasta, on alunperin julkaistu vuonna 1987 The Congressional Club Bookissa. Kyseessä on isä-Bushin presidenttikodin ruoka, joka kermaisen juustokuorrutuksen vuoksi sopii hyvin talviateriaksi. Minä olen tosin valmistanut sitä säännöllisesti kesät talvet varmaan 20 vuoden ajan. Sitruunakanaa presidentti Bushin tapaan – resepti 6:lle 6 kanan rintafilettä 1 (bio)-sitruuna suolaa ja…
Verta ovenpielissä – hymyilyttää
Lihakauppiaan eteen oli pysähtynyt pakettiauto. Autosta tulleen miehen valkoinen takki oli jokapuolelta veressä, kun hän käänsi takin hupun päähänsä ja nosti ison eläimen ruhon olalleen. Huppu suojasi hiuksia, korvaa ja päätä tahriintumasta vereen. Hän ei mennyt sisälle lihakauppaan asiakkaiden käyttämästä lasiovesta, vaan vieressä olevasta pariovesta, joka vei myös kerrostalon asuntoihin. Ovesta oli kuitenkin auki vain…
Laiskan Hokkaido-kurpitsakeitto
Ranskassa Hokkaido-kurpitsaa (Hokkaido on saari pohjois-Japanissa) kutsutaan nimellä potimarron, joka on yhdistelmä sanoista potiron (=kurpitsa) ja marron (=kastanja), ja kyllähän tästä kurpitsasta kastanjan makua löytyykin. Hokkaido-kurpitsa on alkuperältään mesoamerikkalainen, ja portugalilaiset navigaattorit olisivat vieneet sen Japaniin jo ennen kuin Kolumbus löysi Amerikan. Japanilainen perhe olisi sitten tuonut tämän kurpitsan Ranskaan niinkin myöhään kuin 1957. Ilmeisesti…
Kalaa sinisimpukkakastikkeessa
Sanakirja antaa ”rouget barbet” -nimiselle kalalle käännöksen ”pikkumullo”. Olkoon sitten niin! Suomessa voisi pikkumullon sijaan käyttää vaikka ahvenfileitä – mielellään nahkoineen. Jos ei ole koskaan rohjennut ryhtyä keittämään sinisimpukoita pääruoaksi puhdistusurakan vuoksi, tässä voi hyvin harjoitella niiden valmistusta – kastikkeeseen kun ei tarvita valtavaa määrää. Olen aikaisemmin todennut, että käytän vain ”bouchot”-sinisimpukoita, mutta eilen torilla…
Pinaatti lisukkeena
Pinaatti sopii lisukkeeksi erityisen hyvin kalan kanssa. Teen lisukkeen aina nuorista pinaatinversoista, joista taidetaan Suomessa käyttää englanninkielistä termiä ”baby spinach”. Ranskassa pinaatinversoja myydään paitsi salaattipusseissa, missä ne ovat aika kalliita, myös irtotavarana vihanneskaupassa laareissa, jolloin ne ovat edullisempia. Pinaattilisukkeen voi tietysti valmistaa myös isoista pinaatinlehdistä, jolloin kova pinaatinruoti on poistettava. Pinaattilisuke 4:lle 300 – 350…
Kesäkurpitsaihastus
Kesällä 1991 sain maistaa ensimmäistä kertaa paistettuja kesäkurpitsaviipaleita. Olin tyttäreni kanssa lomalla Italiassa Maiorissa, sinänsä aika mitättömässä pikkukaupungissa, mutta sieltä pääsi helposti sellaisiin ihaniin paikkoihin kuin Amalfi tai Positano. Kävellen teimme retken sitruunalehtojen halki myös lumoavaan Ravelloon. Asuimme pienessä hotellissa, missä saimme sellaista herkullista italialaista kotiruokaa, jota vain vanhan polven mammat osaavat valmistaa. Ihastuin tarjolla…
Ilo on uusi juustotarjotin
Pidän Ranskan kodissani mielelläni esillä sellaisiakin suomalaisia design-esineitä ja -tuotteita, joihin silmäni on jo vähän väsynyt Suomessa, kuten Aalto-maljoja tai Unikko-servettejä. Olen jo pitkään haaveillut uudesta juustotarjottimesta ja pari päivää sitten palasin Suomesta Ranskaan Iittalan puinen tarjoilualusta mukanani. Juuston historiaa koskevassa artikkelissa sanotaan, että juusto olisi ensimmäinen ihmisen käsinvalmistama tai muokkaama elintarvike. Valmistuksen todetaan alkaneen…
Aristokratian Stroganov
”Rikkaampi kuin Stroganov – sellaista ei vain ole!”, kuului venäläinen sanonta 1800-luvulla. Stroganovit olivat imperiumin varakkaimpia perheitä, ja kuuluivat siihen eliittiin, joka saattoi suoda itselleen liharuokia. Ruoka on saanut nimensä joko kenraali Alexandre Grigorievitch Stroganovin (1795-1891) tai todennäköisemmin kreivi Pavel Alexandrovitch Stroganovin (1774-1817) mukaan. Jälkimmäisen ranskalainen kokki André Dupont olisi valmistanut tämän aterian isännälleen. Vuonna…
Anopin italialainen lammaspata
Kuvani ei tee oikeutta tälle erittäin täyteläiselle italialaiselle lammaspadalle, joka on aina menestys sekä Suomessa että Ranskassa. Kun minulta on Ranskassa pyydetty sen reseptiä, olen kertonut ylpeänä, että kyseessä on anopin resepti – silloin se kuulostaa sukukalleudelta. Olen toki saanut sen anopiltani, mutta hän on löytänyt sen vuonna 1993 painetusta Alkon reseptikirjasesta. Anopin italialainen lammaspata…