Joulupukki- ja sienisalaatti-assosiaatioita

Koska joulupukin visiitti ja sienisalaatti kuuluvat ”vakiona” meidän jouluumme (ei kuitenkaan yhdessä), tulee jouluna aina mieleeni kaksi kasvatusvirhettä, joista lapseni ovat minua moittineet. Virheitä on toki tullut tehtyä enemmän kuin nämä kaksi… Uskoin itse joulupukkiin ilman epäilyksen häivää vielä 6-vuotisjoulunani. Joulupukin käynnin jälkeen sain kuitenkin tietää totuuden. Äitini nimittäin luuli minun epäilevän asioiden laitaa, ja…

Munakoisokääröt – involtini di melanzane

Valmistan näitä ihania kääröjä aivan liian harvoin! Kääröt edustavat Italian Calabrian maakunnan keittiötä ja ovat todella herkullisia. Munakoisoviipaleet pitää ehdottamasti itkettää, jotta niistä tulee taipuisia, ja muutenkin kääröjen valmistamiseen kannattaa varata hieman aikaa. Vaivasta saa takuuvarman palkan! Hyvin paisetut kääröt maistuvat ilman tomaattikastikettakin, mutta kastike tietysti kruunaa ruoan. Munakoisikääröt tomaattikastikkeen kera 4-6:lle 2 munakoisoa suolaa…

Fenkoli-appelsiinisalaatti

Aniksen sukuinen ja makuinen fenkoli on peräisen Välimeren alueelta, missä luonnonvaraista fenkolia käytettiin mausteena jo antiikin aikana. Kerrotaan myös, että voittoisat gladiaattorit kruunattiin fenkoli-kruunuin.  Fenkolia alettiin viljellä Toscanassa keskiajan lopulla ja Katariina de’ Medici teki siitä suositun vihanneksen Italiassa. Fenkoli-appelsiinisalaatti sopii tarjottavaksi kala- ja äyriäisruokien tai grillatun kanan kanssa. Se on myös raikas lisä buffet-pöytien…

Endiivit kolmella tavalla

Ranskassa endiivi on neljänneksi eniten syöty vihannes (n. 6 kg per 2,3 hengen talous vuodessa) tomaatin, porkkanan ja meloonin jälkeen. Ranska on myös maailman suurin endiivien tuottaja. Endiivit ovatkin täällä aina ihanan tuoreita ja rapsakoita. Endiiveissä on se hieman karvas maku, mistä ei ehkä heti pidä, mutta mihin jää helposti koukkuun. Karvaaseen makuun voi totuttautua…

Ratatouille – miksi tehdä yksinkertaisesti, kun voi tehdä moninmutkaisesti?

Välillä tuntuu siltä,  että ylläoleva ajatus on tyypillistä ranskalaiselle ajattelulle ja asenteelle vähän kaikessa. Ruoanlaitossa moninmutkaisesti tekeminen on kuitenkin joskus vaivan väärtti. Ratatouille on ruoka, joka kannattaa ehdottomasti valmistaa pitkän kaavan mukaan. Kaikilla niillä kymmenillä ratatouille-keitoksilla, joita olen syönyt, ei ole mitään tekemistä seuraavan reseptin ratatouille’n kanssa. Resepti on peräisin keittokirjasta ”Ranskalaisen keittiön salaisuudet” (alkuteos…