Äitini pani minut tekemään joulutorttuja niin pian, kuin pienen tytön oli mahdollista onnistua lehtitaikinan valmistamisessa. Aina ei todellakaan lehtitaikinaa ole voinut ostaa valmiina kaupasta. En nyt kuitenkaan opasta siihen, kuinka voi levitetään kolmasosalle taikinasta, jota sitten käännetään ja kaulitaan, käännetään ja kaulitaan, käännetään ja kaulitaan loputtomasti, niin että tuloksena on lehtimäinen taikina, missä voi on…
Kategoria: Jälkiruoat
Viikuna – Aurinkokuninkaan herkku
Ludvig XIV oli niin ihastunut viikunoihin, että hänen kerrotaan pyytäneen istuttamaan 600 viikunapuuta Versailles’n kasvitarhaan. Mutta ei viikuna silloin mikään uutuushedelmä ollut, sillä viikunapuita oli kasvatettu jo tuhansien vuosien ajan. Tämä Välimeren maiden symboli on kypsänä herkkä hedelmä ja säilyy vain pari päivää – ehkä siksi Suomesta on vaikea löytää kypsiä, mehukkaita viikunoita. Tuore, mehukas…