Lohi-kookos-ceviche

Cevichen alkuperästä eniten kannatusta saanee teoria, jonka mukaan kyse on aasialaisten siirtolaisten, mahdollisesti japanilaisten joskus Peruun tuomasta ruokalajista, jonka he ovat luoneet sushin pohjalta. Joidenkin toisten teorioiden mukaan ruokalaji olisi peräisin Ecuadorista tai Polynesiasta. Mikä tekee raakakypsytetystä kalasta cevichen ja erottaa sen kalatartarista, sashimista, carpacciosta tai graavatusta kalasta? Ehkä se on kalan leikkaus tai se…

Pienet Feta Psiti -paistokset

Erilaisten Covid-rajoitusten ja ulkonaliikkumiskieltojen aikana Ranskassa yksi harvoja tapoja tavata ystäviään on ollut järjestää ulkona pienelle porukalle aperopäivällinen. Rajoitukset ovat hieman väljentyneet, mutta aperopäivällinen näyttää jääneen suosituksi seurustelumuodoksi – onhan ulkonaliikkumiskielto edelleen voimassa kello 21 alkaen. Valmistin osana tällaista päivällistä pieniä yhden hengen ”ruukkuja” perinteisestä kreikkalaisten Feta Psiti -paistoksesta. Pienet Feta Psiti -paistokset – ohje…

Paistettu salaatti, kananmuna ja sardelli

Todellakin – salaatinkin voi paistaa, ja on muuten herkullinen elämys. Ohjeen olen napannut 25 vuotta sitten jostain ranskalaisesta lehdestä. Sardelli-file (italiaksi acciuga, ranskaksi anchois, englanniksi anchovy) ei ole välttämätön, mutta älä korvaa sitä kuitenkaan kilohaililla, jota myydään Suomessa purkitettuna anjoviksen nimellä ja joka on oikein hyvä Janssonin kiusauksessa. Italialaiset ja erityisesti sisilialaiset, öljyyn säilötyt sardellit…

Feta Psiti ja uunifetapasta

Suomalaisen Liemessä-bloggarin uunifetapasta-ohje on saavuttanut maailmanvalloitusmatkallaan Ranskankin. Luin juuri ilmiötä koskevan jutun huhtikuun Paris Matchista. Artikkelin mukaan hashtagien #bakedfetapasta ja #fetapasta lukumäärä TikTokissa oli jo viime viikolla noussut 923 miljoonaan! Onneksi olkoon Jenni Häyrinen! Paris Match -lehti ”uhraa” kokonaisen sivun Jennille ja hänen pastalleen. Jutussa kysytään pariisilaiselta chefiltä Denny Imboisi’lta – joka johtaa Pariisissa kolmen…

Lohi-fenkoli-parsakeitto

Huhtikuun alussa oli Suomessa aikakausilehtiviikko, jolloin saattoi lukea lehtiä netissä mielin määrin. Nappasin jostain lehdestä tämän terveellisen ja yllättäviä aineksia yhdistelevän kalakeiton ohjeen (urakalla lehtiä ahmiessani en pannut muistiin lehden nimeä). Lohi-fenkoli-parsakeitto – ohje 4:lle Liemi (suolaa) Yrttimajoneesi Tee ensin liemi. Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa varsisellerin varret ja fenkoli todella ohuiksi viipaleiksi. (Käytän oikeastaan…

Vihannespaistos italialaisittain – Verdure al forno

Ranskankielessä vihreä on ”vert” ja italiankielessä ”verde”. Tästä syystä minusta oli hassua että tämän Luca Pappagallon paistoksen italiankielinen nimi on ”Verdure al forno”, vaikkei siinä vihreää ole muuta kuin kesäkurpitsa. Jossain vaiheessa minulle selvisi, että ”verdure” italiankielessä tarkoittaa vihanneksia, siis kaikenvärisiä vihanneksia. Ranskankielessa vihannekset ovat ”legumes”, ja italiankielessä taas ”legume” tarkoittaa palkokasveja. On hauskaa oppia…

Lohi-fenkolinyytit

Fenkolipedillä valmistettu kala on Ranskassa hyvin yleinen brasserie-tyyppisissä ravintoloissa tarjottava ruoka. Seuraavassa ohjeessa ”eksotiikkaa” tuovat myös tuore inkiväärI ja lime-sitruuna. Luin juuri, että runsaan vesipitoisuutensa vuoksi fenkoli on hyvää laihdutusruokaa. Se on myös ruoansulatusta edistävää, nestettä poistavaa, piristävää ja imetyksen aikana maidontuotantoa lisäävää! Siinä on runsaasti antioksidantteja, A-vitamiinen esiastetta, E-vitamiinia, B9-vitamiinia, foolihappoa, ja se vahvistaa…

Pankopaneerattua kanaa kevyesti

Pankojauho on japanilaisen keittiön korppujauho, jota käytetään friteerattujen ruoka-ainesten leivittämisessä. Pankojauhojen yksittäinen murunen on suurempi kuin korppujauhon murunen, mutta vähän ”levymäinen” ja kevyt. Näin ollen pankojauhot imevät korppujauhoja vähemmän itseensä rasvaa tai öljyä. Tämän ohjeen ”keveys” syntyy myös siitä, että kanapaloja ei pyöritella ensin vehnäjauhoissa, eli niistä puuttuu kaksinkertainen leivitys. Paistinpannulla runsaassa rasvassa paistamisen sijasta…

Mateenfilekääryleet à la Hamburger Börs

Jugend-tyylinen Turun Hamburger Börs -hotelli valmistui vuonna 1909. Museolautakunnan, taidetoimikunnan ja miljööpoliittisen yhdistyksen vastustuksesta huolimatta hotelli purettiin 1970-luvulla lukuunottamatta siihen kuuluvaa, 1830-luvulla valmistunutta osaa. Uusi hotellirakennus vihittiin käyttöön 1979 tullakseen taas puretuksi vuonna 2019. Tänä kuluvana vuonna 2021 pitäisi jälleen uuden rakennuksen tulla valmiiksi. En tiedä, miltä vuodelta hotelliravintolan keittiömestari Jussi Kinnusen resepti on peräisin,…

Pinaatti-ricotta samoussat helposti

Olin kuvitellut samoussojen valmistuksen työlääksi ja itse samoussat hurjan rasvaisiksi, kunnes tein niitä ensimmäisen kerran pari päivää sitten. Näitä ”kevyitä” samoussoja valmistuu 20 kappaletta käden käänteessä vaikkapa aperitiiville samppanjalasin kanssa tarjottavaksi. Aperitiiville riittää yksikin per henkilö. Vaihtoehtoisesti samoussat kävisivät alkuruokana pienen salaatin kanssa. Tällöin olisi kiva olla kaksi samoussaa per henkilö. Samoussojen oletetaan olevan peräisin…