”Bon” on suomeksi ”Hyvä”, ja ravintola lunastaa nimensä. Buffet-pöytä – täällä brunssin nimellä – ei yleensä houkuttele minua, mutta koska monet hyvät ravintolat ovat Pariisissa kiinni sunnuntaisin, päätimme ottaa riskin, ja kokemus oli positiivinen. Sitä paitsi olimme jo todenneet ravintolan hyväksi sekä arki-lounaalla että illallisella. Ravintola luokittelee itsensä aasialaiseksi, ja on sitä modernisti. Omat herkkuni…
Tekijä: Pirjohellevi
Financier – Pörssin nimikkoleivonnainen
Ranskassa kaikella on värikäs historiansa – leivonnaisillakin Jo 1600-luvulla Visitandines-nunnat valmistivat pieniä ovaalin mallisia kakkusia, joiden raaka-aineina olivat mantelijauhe, jauhot, sokeri, voi sekä munanvalkuaiset. Kakut oli nimetty nunnien mukaan Visitandines’iksi. Tarina kertoo, että ”visitandiinilaisia” alettiin valmistaa, jotteivat valkuaiset olisi menneet hukkaan kananmunista, joiden keltuaiset käytettiin maalin sidosaineena. Renesanssin jälkeen kaikki mantelipohjaiset leivonnaiset katosivat äkkiä. Arsenikki…
Viikuna – Aurinkokuninkaan herkku
Ludvig XIV oli niin ihastunut viikunoihin, että hänen kerrotaan pyytäneen istuttamaan 600 viikunapuuta Versailles’n kasvitarhaan. Mutta ei viikuna silloin mikään uutuushedelmä ollut, sillä viikunapuita oli kasvatettu jo tuhansien vuosien ajan. Tämä Välimeren maiden symboli on kypsänä herkkä hedelmä ja säilyy vain pari päivää – ehkä siksi Suomesta on vaikea löytää kypsiä, mehukkaita viikunoita. Tuore, mehukas…
Ratatouille – miksi tehdä yksinkertaisesti, kun voi tehdä moninmutkaisesti?
Välillä tuntuu siltä, että ylläoleva ajatus on tyypillistä ranskalaiselle ajattelulle ja asenteelle vähän kaikessa. Ruoanlaitossa moninmutkaisesti tekeminen on kuitenkin joskus vaivan väärtti. Ratatouille on ruoka, joka kannattaa ehdottomasti valmistaa pitkän kaavan mukaan. Kaikilla niillä kymmenillä ratatouille-keitoksilla, joita olen syönyt, ei ole mitään tekemistä seuraavan reseptin ratatouille’n kanssa. Resepti on peräisin keittokirjasta ”Ranskalaisen keittiön salaisuudet” (alkuteos…
Pastaa Surf and Turf
Hanna on saanut inspiraation tähän hieman tuliseen pastaan Skifferin samannimisestä liuska-pizzasta. Hanna tekee pastataikinasta alkaen kaiken usein itse , mutta esim. Lidlistä saa todella hyvää tuorepastaa. Reseptiin voi käyttää myös laadukasta kuivapastaa. Pastaa Surf and Turf – ohje 6:lle 500 g pastaa (jos on kuivapastaa) runsaasti oliiviöljyä (Hanna panee n. 2 dl) 1 prk…
Pariisin ravintola-suosikkeja vuosien varrelta
Vuosien saatossa käy välillä niin, että ravintolassa on muuttunut kaikki muu paitsi nimi, eikä tämä muutos aina ole hyvään suuntaan. Alla oleviin suosituksiin on siksi suhtauduttava varauksella. Ykkössuosikkini monien vuosien ajalta on yhden Michelin-tähden Ze Kitchen Gallerie, joka edustaa hienostuneesti modernia ranskalaista, aasialaisvaikutteista keittiötä. Ravintolan chef antaa taideharrastuksensa näkyä paitsi annoksissaan myös ravintolan seinillä, missä…
Kylliksi kesää kaikille – vuohenjuustosalaattia mustikoiden ja mansikoiden kera
Kukaan Suomessa ei voine valittaa, että loma osui menneenä kesänä sateiseen ja kylmään jaksoon. Vuoden 2018 kesää tullaan muistelemaan nostalgisesti – toivottavasti, eikä alkuna ilmastokatastrofin syvenemiselle. Mieheni sanoikin 15 vuotta täyttäneelle Mimosalle, että tulet muistamaan vuoden 2018 loppuikäsi. Mimosan vuosi oli muutenkin niin ylellisen tapahtumatäyteinen, kuin se vain viisitoistavuotiaalle voi olla. Yksi tapahtumista oli rippileiri…
Katoavaista ikuisessakin kaupungissa
Muistelen kaiholla kahdenkymmenen vuoden takaa sitä roomalaista, vaatimatonta trattoriaa, missä pöytää italian kielellä pyytäessämme meille tokaistiin tylyhkösti: ”Meillä ei ole pizzaa eikä pastaa.” Vastasimme, ettemme niitä haluakaan ja saimme pöydän terassilta. Sen jälkeen meiltä ei kysytty mitään, vaan eteemme iskettiin viini- ja vesipullo, ja sitten alkoi pienten antipasto-lautasten tanssi. Saimme toinen toistaan herkullisempia pikku-annoksia, joiden…
Vuohenjuusto kääriytyi kukkasiin
Ranskassa on pelkästään vuohenjuustoja varmasti kymmeniä, ellei satoja. Löysin kuvan juuston kesällä paikallisesta ”épicerie’stä” eli vanhan ajan ruokatavarakaupasta. Ajattelin juuston nähdessäni, että se on kyllä maailman kaunein juusto. Kyseessä on Satonnay aux Fleurs, joka on tehty pastöroimattomasta vuohenmaidosta. Juusto on todella herkullinen, ja kedon kukkien terälehdet antavat siihen hienon aromin. Googlaamalla sain selville, että kyseessä…
Äidille!
Rakas äitimme, Pirjo, täyttää vuosia. Hyvissä ajoin ennen syntymäpäiväillallistaan ravintola Orassa hän lähetti meille viestin: ”Ei lahjaa”. Äitimme totta tosiaan on juuri sellainen ihminen, jolle ei voi ostaa mitään lahjoja. Äitimme on loistava kokki ja kulinaristi. Rakkaus ruokaan kulkee meillä suvussa. Äidin reseptit ja ravintolasuositukset ovat perhekalleuksiamme, jotka ansaitsevat tulla kootuksi yhteen paikkaan. Siksi päätimme…