Uusintakäynti ei ainoastaan varmistanut mielikuvaa suunnattoman herkullisesta, hienoin vivahtein maustetusta ruoasta, vaan ruoka osoittautui vielä mielikuvaakin paremmaksi. Le Bar des Prés on nimensä mukaisesti baari – drinkkejä emme tosin lounaskäynneillämme ole kokeilleet. Monet näyttivät tyytyvän lounaalla pelkkään veteen. Sushien, sashimien ja californialaisrullien lisäksi listalta löytyy otsikon ”A partager” -alta (= jaettavaksi) meidän suosikkiannoksemme. Nämä jaettavat…
Tekijä: Pirjohellevi
Munakoiso-pinaattilasagne
Tämä kasvislasagne kuuluu poikani ja hänen vaimonsa suosikkiruokiin. Ohje on peräisin Kurma dasan kirjasta, Great Vegetarin Dishes. Kurma dasa syntyi Englannissa ja muutti vanhempiensa kanssa Australiaan vuonna 1964. Hän aloitti kokin uransa pilkkomalla vihanneksia, jauhamalla mausteita ja yrttejä sekä avustamalla Hare Krishna -liikkeen sunnuntai-aterian valmistuksessa. Myöhemmin Kurma oli Melbournen tunnetuimman Gopal-nimisen kasvisravintolan keittiöpäällikkö. Sittemmin hän…
Ravintola Pompier – historiallisissa VPK:n tiloissa Helsingissä
Lounasajaksi oli sovittu strategisesti 11.55, sillä lounaalle kutsujat tiesivät, että ravintola Pompier olisi tupaten täynnä kello 12, varsinkin näin torstaisin, jolloin tarjoillaan paistettuja muikkuja. Olimme mieheni kanssa varmuuden vuoksi paikalla jo 11.45. Vaikka meillä oli tarkka osoite Albertinkadulla sijaitsevaan ravintolaan, kesti hetken ennenkuin hahmotimme huomaamattoman kyltin, joka ohjasi sisäpihalle. Tunnelma jo sisäpihalla oli kuin 50-luvulla,…
Miilunpolttajan spagetti – La vera et originale spaghetti carbonara!
Vihdoinkin, parin kymmenen vuoden ihmettelyn jälkeen minulle on selvinnyt, miksi miilunpolttajan spagettini ei ole maistunut siltä kuin sen pitäisi maistua. Opin muuten juuri vasta senkin, että ”miilunpolttaja on henkilö, joka hoitaa tervahautaa eli miilua, jolla ennen valmistettiin puusta tervaa”. Nyt tiedän virheeni kyseisen henkilön lempiruokaa valmistaessani: pekonia kypsennettäessä ei pannulle saa lisätä öljyä (eikä voita), jotka…
Restaurant Contraste, Pariisi – yllättävää makujen yhdistelyä
Tarjoilijalla on kädessään kirkkaankeltainen, halkaisijaltaan noin 4 cm:n litistetty pallo, joka näyttää lähinnä kumilta. Hän esittelee sitä meille ja kertoo sen olevan kananmunan keltuainen, jota hän raastaa alkuruoka-annoksemme päälle kuin parmesan-juustoa ikään. Alkuruoassa on mm. pilkottua punajuurta, popcornimaisia viljanjyviä, savustettua ankeriasta, mätiä ja kokonainen punajuurella värjätty kananmunan keltuainen, joka ei ole kypsä, ei raaka, eikä…
Lohi-pastakääröt
Nämä lohipastarullat ovat olleet varmaankin jo 20 vuotta ihastelun kohteena kaikissa mahdollisissa perheen buffet-pöydissä, kuten rippi-, ylioppilas-, puutarha- tai tupaantuliaisjuhlissa. Ne ovat olleet myös helposti kuljetettava tuliainen mihin tahansa nyyttikesteihin tai ”potluck-partyyn”. Ne voi panna myös tikun nokkaan ja tarjota aperitiivilla samppanjan kera. Buffet-pöytään leikkaan viipaleet noin 1,5 cm paksuisiksi. Kolmesta vähän paksummasta viipaleesta voi…
Ylivoimaisen hyvä ”banana bread” piimään
Katso myös ohje ”Vegaani banana bread – uusi ylivoimainen” Söin heti kaksi paksua palaa ja siirsin kakun sitten viipaloituna nopeasti pakastimeen välttyäkseni suuremmalta turmiolta. En ole koskaan ennen tehnyt ”banana bred’iä”, ja innostuin kokeilemaan tätä reseptiä, koska tuloksena piti reseptiin käytetyn piimän vuoksi olla kostea kakku – ja niin olikin. Minä en nimittäin pidä tavallisista…
Onnea tuottavat linssit – italialaisten Uuden Vuoden ruoka
Aikoinaan koulun kotitaloustunnilla jokainen sai vuorollaan tehtäväkseen valmistaa neljän hengen päivällisen alku-, pää- ja jälkiruokineen. Ateriakokonaisuuden budjetti oli määritelty etukäteen luonnollisesti tosi tiukaksi. Minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, mitä itse valmistin, mutta ystäväni teki minuun ikimuistoisen vaikutuksen valmistamalla alkuruoaksi linssikeittoa! Ei Suomessa siihen aikaan linssikeittoa syöty – hernekeittoa kylläkin. Linssejä kasvatettiin jo 7000 vuotta…
Inkivääristä potkua myskikurpitsakeittoon
Myskikurpitsa on Hokkaidokurpitsaa makeampi ja minun makuuni keittoon liiankin makea, mutta raastetulla inkiväärillä terästettynä keitosta saa todella herkullista. Muita mausteita voi sitten lisätä omien mieltymystensä mukaan. Minä maustoin Espelette-chilipippurilla ja kanelilla. Yrtiksi kokeilin vaihteeksi minttua, joka antoikin keitolle ihan uuden tuulahduksen. Kerma ei ole olleenkaan välttämätöntä, eikä sen määrää kannata liioitella. Myskikurpitsakeitto – ohje 4:lle…
Kellon lyötyä 12 keskiyöllä meni varaus Helsingin BasBas-bistroon läpi
Tähän bistroon ei eksy sattumalta, sinne ei saa helposti pöytävarausta, eikä sinne löydä itsestään selvästi edes osoitteen kanssa. Salaseuran istuntoon saapumisen tunnelma jatkui astuessani ravintolan tiloihin marraskuisen pimeästä kaatosateesta. Pikkuhiljaa silmä tottui rustiikin bistron hämyyn ja erotti nuorekkaan asiakaskunnan ja rennon tunnelman. BasBasiin voi varata pöydän aikaisintaan kuukautta etukäteen, mutta käytännössä varaus on tehtävä päivälleen…