
Raikkaan ja erilaisen salaatin resepti on top chef Ina Niinikedon Insta-sivuilta. Salaatti on juuri niin ihana kuin Inalta voi odottaa. Alkuperäisessä reseptissä ei ole mainittu ainesten määriä, eli ne voi valita omien mieltymystensä mukaan. Ensimmäisen salaatin valmistettuani totesin, että enemmän päärynää ja säilöttyjä artisokan sydämiä. Alla on oman salaattini ainemäärät. Ina käytti pecorinoa; minä käytin parmesania.
Fenkoli-päärynä-parmesansalaatti 4:lle (lisukkeena)
- 200 g ohuen ohuita fenkoliviipaleita (esim. mandoliinilla leikattuja)
- 50 g ohuiksi viipaleiksi leikattua varsiselleriä
- 270 g kuoritun päärynän paloja (käytin Conference-päärynää)
- 50 g parmesanin tai pecorinon lastuja
- 50 g saksan pähkinöitä (karkeasti murennettuja)
- 100 g säilöttyjä artisokan sydämiä, leikattuna viipaleiksi
- 1 – 2 bio-sitruunan raastettu kuori (mielellään Microplanella raastettu)
Kastike
- 1 – 2 rkl sitruunan mehua
- 3 rkl oliiviöljyä
- suolaa (tosi vähän, mikäli käytät pecorinoa)
- mustapippuria
Lado kaikki ainekset kulhoon, raasta päälle sitruunan kuori, niin ettei mukaan tule yhtään valkoista osaa. Sekoita kastikkeen ainekset. Sitruunamehua lisään aina maistellen, koska mehun happamuus vaihtelee paljon. Valele kastike salaatin päälle ja sekoita salaatti.