Mansikka-matchalatte

Olen jo jonkin aikaa toivonut ihastuvani matchateehen, mutta olen vielä totuttelu-asteella.

Sitten luin Helsingin Sanomista Japanista ja Koreasta nyt Suomeen levinneestä mansikkamatchasta, joka oli kuvassa niin kesäisen hullaannuttavan kaunis, että kuvittelin heti juoman makuunkin hullaantuvani.

Eilen tein ensimmäisen lasillisen ja, enkä oikein päässyt vielä nautiskelmaan. Se oli nimittäin niin hyvää, että join lasillisen liian nopeasti.

Tänään tein toisen lasillisen ja nautiskelin.

Hesarin ohjeessa käytetään Barista-kauramaitoa, mutta minä valmistin juoman kevytmaidosta. Vähän minua vaivasi se, että juomaan lisätään niin paljon sokeria. Vähensinkin heti sokerin määrän matcha-maidossa kolmesta teelusikallisesta yhteen. Jatkossa jätän sen kokonaan pois matcha-maidosta ja lisään varmaankin vain hippusen mansikkamaitoon.

Tässä alkuperäinen ohje.

Mansikkamatcha – ohje yhdelle

Matchamaito

  • 1 tl matchajauhetta
  • 1,5 rkl kuumaa vettä
  • noin 3 tl sokeria matchan laadusta riippuen (käytin yhden)
  • 1 dl Barista-kauramaitoa (käytin kevymaitoa)

Mansikkamaito

  • 3-4 isoa mansikkaa ja 1 tl sokeria
  • 1 dl Barista-kauramaitoa (käytin kevytmaitoa)

Tarjoiluun

Jääpaloja (en käyttänyt).

Pane vesi kiehumaan ja siivilöi sillä välin matchajauhe mukiin tai kulhoon (pyöreäpohjainen on paras). Lisää matchan sekaan 1,5 rkl kuumaa vettä ja sekoita esim. bambuvispilällä tai maidonvaahdottimella, kunnes jauhe on sekoittunut veteen.

Lisää matchaan ensin sokeri, vatkaa, ja sitten kauramaito tai kevytmaito. Vatkaa, kunnes pinnalle syntyy vaahtoa. Maista ja lisää tarvittaessa sokeria jos on kovin kitkerää. (Minun juomani ei ollut yhden sokeriteelusikallisen kanssa lainkaan kitkerää. Oliko sitten matchateejauheeni niin laadukasta vai vaikuttiko kevytmaidon käyttö niin paljon makuun).

Pane tehosekoitimeen tai sauvasekoittimen kulhoon mansikat ja sokeri. Lisää kauramaito tai maito, ja sekoita kunnes maito on vaaleanpunaista.

Kaada ison lasin pohjalle mansikkamaito ja halutessasi jääpaloja. Pane lasin suulle lusikka kupera puoli ylöspäin ja kaada vaahtoava matchamaito sen kautta lasiin, jotta saat juomasta kaksivärisen. Sekoita hieman, jotta maut sekoittuvat.

Jätä kommentti