
Pääsiäisenä voi kananmunien maalaamisen sijaan ”askarrella” kypsistä, kuorituista kananmunista pääsiäispupuja piekniejemy.dietetyka:n instavideon ohjeen mukaan. Keitetty kananmuna sopii hyvin tarjoiltavaksi uunipaahdettujen parsojen kera.
Pääsiäiskananmuna ja parsaa – ohje kahdelle
- 10 – 12 vihreää parsaa
- bio-sitruuna
- parmesan-lastuja
- suolaa, pippuria
- 2 kananmunaa
- sitruunatimjamia
Kuumenna uuni 220 asteeseen. Huuhtele parsat, leikkaa tai taita pois kova kantaosa muutaman sentin matkalta. Kuori parsat. Minun Provencen parsani olivat niin paksuja, että halkaisin ne pituussuunnassa kahtia.
Pyörittele parsat oliiviöljyssä, asettele ne uunivuokaan. Ripottele päälle pippuria ja hiukan suolaa. Pese biositruuna ja leikkaa siitä muutama viipale parsojen päälle. Viipaleita ei tarvita montaa – mehu leviää viipaleista kaikkialle. Vuole esim. juustohöylällä päälle parmesanlastuja.
Pane parsat uuniin ensin viideksi minuutiksi, minkä jälkeen käännä uuni grilliasentoon ja nosta parsat lähemmäksi grilliä toiseksi viideksi minuutiksi.

Parsojen kypsyessä keitä kananmunat kypsiksi. Pidä niitä sitten jonkin aikaa kylmässä vedessä, jotta saat ne kuorittua siististi. Leikkaa ensin kananmunan yhdeltä sivulta noin puolen sentin paksuinen viipale pois. Aseta kananmuna lautaselle leikattu puoli alaspäin. Leikkaa viipaleen toiseen päätyyn V-kirjaimen muotoinen koko. Leikkaa kananmunaan korvien kohdalle syvähkö viilto, ja työnnä ”korvapala” viiltoon. Leikkaa sitten toinen viilto vaakasuunnassa hännän paikalle ja työnnä siihen ”häntäpala”. Tai katso video pupun leikkaamisesta piekniejemy.dietetyka-instasta.
Koristele lautanen sitruunatimjamilla.