
Tämä jäädyke oli parikymmentä vuotta sitten juhlapöytieni suosikkijälkiruoka, kunnes ohje jäi unohduksiin. Tyttäreni on tätä pyytänyt monesti viime vuosina, joten päätinpä valmistaa tästä jouluaattomme jälkiruo’an. Hyvin tämä sopii uuden vuoden vastaanottoonkin. Ohje on leikattu kauan, kauan sitten jostain naistenlehdestä.
Koska meillä oli jouluaattona kaksi jälkiruokaa, käytin kuvan jäädykkeeseen vain puolet alla olevista ainemääristä. Hyvin tämä pienempikin versio riitti kymmenelle.
Avokadovadelmajäädyke – ohje 8 – 10:lle
- 8 munankeltuaista
- 220 g (n. 2,5 dl) sokeria
- 2:n sitruunan mehu
- 2 soseutettua avokaadoa
- 3 dl kuohukermaa
- n. 200 g pakastevadelmia
Vatkaa keltuaiset ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää sitruunamehu ja soseutetut avokadot. Lisää kevyksi vaahdoksi vatkattu kerma. Sekoita hyvin. Hämmennä joukkoon pakastevadelmat. Säästä muutama koristeeksi.
Pane kulho pakastimeen ja hämmenä hyvin muutamia kertoja tunnin aikana.
Kaada jäädyke kannelliseen muovirasiaan ja jätä pakastimeen useiksi tunneiksi, mielellään yön yli. Jäädyttämisen voit tehdä myös esim. kakkuvuoa’assa.
Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan kumoamaan jäädyke juuri ennen tarjoilua, mutta minä nostan sen huoneenlämpöön puolisen tuntia aikaisemmin. Se on ehdottomasti parempaa hiukan lämmenneenä. Koristele jäädyke vadelmilla ja mintunlehdillä.