
Tulipa istahdettua syyskuisena sunnuntaina lounaalle mulperipuun alle, kuin toiselta ajalta olevan ”kuppilan” terassille, jonka kalustus ja tunnelma oli hauskan boheemi ja suorastaan kutsui joutilaaseen nautiskeluun. Mulperipuu oli niin iso ja tiivis, että se levitti suojaavan varjonsa koko terassin ylle.
Ruokakin oli maittavaa, juuri sellaista välimeren keittiön tuoreista raaka-aineista valmistettua ruokaa, kuin tällaisella terassilla olettaa saavansakin. Hinta oli korrekti, ei mitenkään edullinen kuitenkaan lounaalle (alku- ja pääruoka yhteensä 38 euroa), mutta olihan sunnuntai, jolloin ei useinkaan ole edullisia lounasmenuita tarjolla. La Guinguette on ihastuttava paikka aurinkoisen päivän lounaalle! (La guinguette -sana tarkoittaa vanhanaikaista, taivasalla olevaa kuppilaa, missä juodaan, syödään ja tanssitaan.)

25.09.2022