
Erilaisten Covid-rajoitusten ja ulkonaliikkumiskieltojen aikana Ranskassa yksi harvoja tapoja tavata ystäviään on ollut järjestää ulkona pienelle porukalle aperopäivällinen. Rajoitukset ovat hieman väljentyneet, mutta aperopäivällinen näyttää jääneen suosituksi seurustelumuodoksi – onhan ulkonaliikkumiskielto edelleen voimassa kello 21 alkaen.
Valmistin osana tällaista päivällistä pieniä yhden hengen ”ruukkuja” perinteisestä kreikkalaisten Feta Psiti -paistoksesta.
Pienet Feta Psiti -paistokset – ohje 4:lle
- 200 feta-juustoa
- 1 pieni punainen paprika
- 1 pieni vihreä paprika
- 1 chili
- 12 kirsikkatomaattia
- oliiviöljyä
- mustapippuria
- lehtipersiljaa
- pita- tai fajitas-leipiä
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pane uuninkestäviin, halkaisijaltaan n. 10 cm kippoihin kuhunkin pohjalle oliiviöljyä, sitten neljäsosa eli 50 g feta-juustosta ja päälle silputtua punaista ja vihreää paprikaa, silputtua chiliä, pikkutomaattien puolikkaita ja mustapippuria. Lorauta päällekin oliiviöljyä ja siirrä paistokset 200 asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi. Tarjolle tuotaessa silppua pinnalle persiljaa, korianteria tai basilikaa. Perinteisesti Feta Psiti -paistokset tarjotaan pita-leivän kanssa, mutta paahdetut fajitas-leivät toimivat paremmin kuin hyvin! Täytettä nostetaan esim. haarukalla fajitas-palan sisään ja taitettu leipä syödään kädestä.
Ja kyllä, kreikkalaisen Feta Psiti -paistoksen resepti on melkein sama kuin Jenni Hyvärisen maineikkaan uunifetapastan resepti! Pastan sijasta paistos tarjotaan leivän kanssa.