Mateenfilekääryleet à la Hamburger Börs

Jugend-tyylinen Turun Hamburger Börs -hotelli valmistui vuonna 1909. Museolautakunnan, taidetoimikunnan ja miljööpoliittisen yhdistyksen vastustuksesta huolimatta hotelli purettiin 1970-luvulla lukuunottamatta siihen kuuluvaa, 1830-luvulla valmistunutta osaa. Uusi hotellirakennus vihittiin käyttöön 1979 tullakseen taas puretuksi vuonna 2019. Tänä kuluvana vuonna 2021 pitäisi jälleen uuden rakennuksen tulla valmiiksi.

En tiedä, miltä vuodelta hotelliravintolan keittiömestari Jussi Kinnusen resepti on peräisin, mutta oletan löytäneeni sen jostain lehdestä 80-luvulla. Vaikken ole valmistanut tätä ruokaa ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen, on ruoka kuitenkin tehnyt minuun sellaisen vaikutuksen, että olen säästänyt reseptin, ja pitkän tauon jälkeen valmistin sitä jälleen pitääkseni yllä madekauden traditiota.

Madekausi on lyhyt ja meneillään juuri nyt helmikuussa. Pyysin kalakauppiastani nylkemään ja fileoimaan mateet. Vaikkei mateen kilohinta ole korkea, ovat nylkemisen jälkeen fileoidut palat melko arvokkaita.

Mateenfilekääryleet – ohje 4:lle

  • 600 g mateen fileitä
  • suolaa
  • valkopippuria
  • sinappia
  • 50 g porkkanaa
  • 50 g juuriselleriä
  • 50 g sipulia
  • 50 g palsternakkaa
  • 50 g purjoa
  • öljyä
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 3 – 4 dl kermaa
  • ripaus curry-jauhetta
  • cocktail-tikkuja filerullien kiinnittämiseen

Suolaa ja pippuroi fileet. Kääri ne rullalle, kiinnitä rullat cocktail-tikuilla ja sivele ne kevyesti sinapilla. Silppua juurekset hyvin pieniksi kuutioiksi tai pitkänomaisiksi suikaleiksi. Hauduta niitä öljyssän kasarissa 3 – 4 minuuttia. Lisää joukkoon viini. Nosta sitten maderullat hetkeksi hautumaan viinin ja juuresten joukkoon. Lisää joukkoon kerma ja pieni ripaus curry-jauhetta. Hauduta maderullia vielä noin viisi minuuttia valellen niitä koko ajan kermalla. Älä kypsennä liikaa. Poista cocktail-tikut ennen tarjolle tuomista. Tarjoile keitettyjen perunoiden tai riisin kera.

Jätä kommentti