
Perinteinen gaspacho on Suomen tai Ranskankin leveysasteilla saatavien tomaattien vuoksi aika hapanta Espanjassa tarjottuihin keittoihin verrattuna, ellei happamuutta sitten laimenna esim. sekaan jauhetulla maalaisleivällä (Salmorejo) tai riisillä. Tämän kesänalun uusi tuttavuus on pika-gaspacho melonista ja tomaatista. Ihastuttavan raikas keitto, joka on mainion helppo ja nopea valmistaa.
Meloni-tomaattigaspacho – ohje 4 – 6:lle
- 400 g hyvin kypsyneen Cantaloup-melonin hedelmälihaa
- 250 g tomaattien hedelmälihaa
- 2 dl kookosvettä
- hivenen chilipippuria (käytin Espelette-chilipippuria)
- halutessa koristeluun kuultavan ohuita vihreän tomaatin viipaleita ja esim. alfalfa-ituja
Kalttaa tomaatit. Pane tehosekoittimeen verkkomelonin ja tomaattien hedelmäliha hieman pilkottuna sekä kookosvesi (ei siis kookosmaito). Sekoita kaikki tasaiseksi keitoksi.

Mausta varovasti chili-pippurilla. Keittoon ei tule muita mausteita, ei edes suolaa. Kokeilin syödessä pieneen erään suolaa, mutta se peittää keiton herkullisen maun, vaikka suola yleensä tuokin maun esiin.
Minä tarjoilin keiton apero-päivällisen aluksi pienistä kipoista, joihin ei oikein koristelu mahtunut mukaan. Jos tarjoilet lautasilta, leikkaa vihreästä tomaatista läpikuultavan ohut viipale kullekin lautaselle. Minä poistin viipaleista ensin siemenet. Myös idut kaunistavat keittoa.
Alkuperäinen ohje on Madame Figaro -lehdestä.