Le Chalet des Iles – ravintola Boulognen metsän reunassa Pariisissa

Kuva by Mimosa

Le Chalet des Ilesravintolan historia juontaa juurensa Napoleon III:n aikaan ja hänen vuonna 1852 Pariisin kaupungille luovuttamansa Boulognen metsän uudelleen suunnitteluun. Metsään kaivettiin pieni järvi, jolle jätettiin kaksi saarta. Keisarinna Eugénien toivomuksesta toiselle saarista tuotatettiin Sveitsistä, Bernin lähistöltä ”chalet”, johon keisarinna oli siellä ihastunut.

Sittemmin Chalet on kokenut monta restaurointia ja muodonmuutosta. 1900-luvun alussa sen kahvila oli Pariisin kerman ja mm. Zolan ja Proustin suosiossa.

Tänä päivänä siellä on baari ja ravintola, joiden tilat ovat levittäytyneet useille terasseille ja järven rantaan. Ravintola ja baari ovat auki koko päivän, ja sinne on mukava mennä virkistäytymään Pariisin hälinästä. Yllättävä paikka Pariisissa, aivan sen keskustan tuntumassa ja useiden bussi- ja metroyhteyhteyksien ja vaikka kävelymatkankin päässä.

Sunnuntaisin on katettuna varsin runsas brunssi. Pöydät notkuvat salaatteja, vihanneksia, kalaa, katkarapuja, jopa ostereita, grilliruokia, juustoja sekä lukuisia jälkiruokia. Buffet-pöytiä on niin paljon, että kannattaa olla tarkkana, ettei joku jää huomaamatta (liharuoat ovat hyvällä säällä ulkona grillin luona). Kyse ei ole varsinaisesti gourmet-ruoasta, vaan laadukkaasta buffet-pöydästä. Tunnelma on rento ja välitön. Kuudenkymmenen euron hintaan sisältyy shampanja-lasillinen, kaikki vedet, tuoremehut ja kahvit. Ravintolaan ei pääse kuin veneellä – ylitys kestää noin kaksi minuuttia ja on ravintola-asiakkaille ilmainen. Ainakin brunchille kannattaa varata pöytä etukäteen. Varmistaakseen pöydän hyvän sijainnin kauniilla säällä kannattaa ravintolaan mennä heti puolilta päivin.

Pirjo 21.4.2019

Jätä kommentti