
Piadina – Italiassa joskus myös ”köyhän leiväksi” kutsuttu, on ikivanha aluperin Romagnan alueen ruoka, joka on nyt ympäri maailmaa levinnyt lounas- ja katukeittiöannos. Perinteisessä ohjeessa käytetään sulatettua sian ihraa, joka tänä päivänä usein korvataan oliiviöljyllä. Se ”köyhän leipä”, josta ensimmäiset kirjoitetut tiedot löytyvät vuodelta 1371, lienee ollut ilman täytettä.
Hanna ihastui tyttärensä kanssa piadinoihin Kanarian saarilla, Puerto de Moganissa, missä he löysivät kivoja, italialaisten omistamia ravintoloita. Piadinat eivät unohtuneet kotiin palattuakaan, joten Hanna alkoi tehdä niitä itse. Hanna on välillä käyttänyt reseptiin gluteenittomiakin jauhoja – koska hän on innostunut ”hiljaista tulehdusta ehkäisevästä ruokavaliosta” – ja resepti onnistuu niilläkin jauhoilla hyvin.
Piadina – resepti 4:lle
- 5 dl durum-vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- vajaa tl suolaa
- 2 dl vettä
- vajaa dl oliiviöljyä
- halutessa liraus oliiviöljyä paistettujen pianidojen pinnalle
Sekoita aineet keskenään lisäten jauhoja pikkuhiljaa. Vaivaa taikinaa kiinteäksi ja kimmoisaksi siihen saakka, kunnes taikina ei enää tartu kulhoon eikä käsiin. Jaa neljään osaan. Pyöritä taikina palloiksi ja kaulitse (gluteenitonta taikinaa saattaa olla loppuvaiheessa helpompi työstää painellen) ison paistinpannun kokoisiksi pyöreiksi levyiksi. Paista kuumalla ja kuivalla pannulla kauniin ruskeaksi. Lopuksi voi vielä pirskotella oliiviöljyä ja sirotella sormisuolaa piadinan pintaan. Yrteillä/valkosipulilla maustettu oliiviöljy tuo kivan lisän. Täytteissä vain mielikuvitus on rajana, mutta tärkeää on, että täytteet ovat tuoreita, että tulee sopivasti kontrastia ja ettei täytteitä (ainakaan kaikkia) kypsennetä. Jotain raikasta, jotain suolaista, jotain makeaa, jotain hapanta… esim:
- graavilohi, avokado, baby-pinaatti, crème fraiche
- baby-pinaatti, paistettu munakoiso, sardiini, kapris-marjat, vinaigrette
- parmankinkku, meloni, rucola
- kirsikkatomaatti, buffalo-mozzarella, basilica, pesto
- rucola, viipaloitu herkkusieni, parmesan-lastut