Lihakauppiaan eteen oli pysähtynyt pakettiauto. Autosta tulleen miehen valkoinen takki oli jokapuolelta veressä, kun hän käänsi takin hupun päähänsä ja nosti ison eläimen ruhon olalleen. Huppu suojasi hiuksia, korvaa ja päätä tahriintumasta vereen. Hän ei mennyt sisälle lihakauppaan asiakkaiden käyttämästä lasiovesta, vaan vieressä olevasta pariovesta, joka vei myös kerrostalon asuntoihin. Ovesta oli kuitenkin auki vain toinen puoli, ja miehen astuessa käytävään osui olalla keikkuva eläimen ruho ovenpieliin, joihin tarttui verta molemmin puolin. Mietin ja hymyilin itsekseni, että siihenköhän se veri jäi kuivumaan.

Tässä 24 000 asukkaan kaupungissa on neljä lihakauppiasta, minkä lisäksi on supermarkettien ja torin lihakauppiaat. Ranskassa ollaan kuitenkin uskollisia omalle kauppiaalle – näin saa parhaan palvelun. Vaihdoin kuvan pikkukauppiaalle noin viisi vuotta sitten ystäväni kerrottua, että hän käy aina kyseisessä, hänen mielestään laadultaan parhaassa lihakaupassa – ellei hänellä ole kiire. Hyvä palvelu ottaa aikansa ja siihen kuuluu myös antaumuksellinen seurustelu niin kauan, kuin asiakas tuntee siihen tarvetta. Sinänsä ihana asia kaikkia yksinäisiä ja keskustelun tarpeessa olevia ajatellen, vaikka itse joskus toivoisi, että edes jonon ollessa pitkä jätettäisiin kuulumisien vaihto vain tärkeimpään. Ranskalaisia ei tällaisessa tilanteessa jonon päässä odottaminen tunnu häiritsevän. Asiat hoidetaan rauhassa – ihan loppuun saakka. ”Prenez votre temps” eli ”Ottakaa vaan rauhassa”, on niin usein kuultu lausahdus, jos nyt joku sattuisi kiireisesti vaikka kaivamaan lompakkoaan tai järjestelemään ostoksia kassiinsa.

Eräänä lauantaina menin lihakauppaani, ja vaihdettujen tervehdysten jälkeen kauppiaani kysyi minulta, mitä haluaisin. ”Voisinko saada karitsankyljyksiä?” – ”Ja kuinka monta?” – ”Saisinko kymmenen kappaletta.” – ”Kymmenen!!!!!”

Ajattelin, että tämä päivittelevä huudahdus oli nyt jotain leikkiä, mitä en ymmärtänyt. Mutta se olikin totisinta totta.

”Kymmenen kyljystä tähän aikaan lauantaina! Ja minä en voi enää mennä Rungikseen. (Rungis on valtava ruokatukkutori Pariisin ulkopuolella, missä kauppiaat käyvät aamuyöstä ostamassa tuotteensa). Minulle ei jää yhtään kyljyksiä lauantai-iltapäiväksi tai sunnuntai-aamupäiväksi. Tämä on minulle ”manque à gagner” (hyvän tilaisuuden/ansionmenetys)! ” Jollei kauppiaallani olisi niin laadukkaat tuotteet, ja jollei nuhdesaarnassa olisi ollut aistittavissa hiukan leikillisyyttä, olisin lopettanut käyntini ko. kauppiaalla siihen.

Kauppiaani pehmensi sanottavaansa ja selitti sitten ”torumistaan” kertomalla asiakkaasta, joka eräänä lauantaina pyysi erikoistarjousta ja -hintaa grillijuhlaansa varten. Kun asiakas kertoi, että heitä oli kymmenen henkilöä, vastasi kauppiaani: ”Hyvä herra, minulla ei ole teille mitään”. Satunnaiselle asiakkaalle ei haluta tyhjentää hyllyjä, minkä jälkeen vakinaisille asiakkaille myytäisiin ei-oota. Kauppiaani toivoo siis, että isot erät tilattaisiin etukäteen.

Pienkauppiaiden elämä on rankkaa. Useampi kerta viikossa käydään todellakin Rungiksen tukkutorilla kolmen, neljän aikaan aamuyöstä neuvottelemassa, tinkimässä ja ostamassa tuotteet. Lihakauppiaallani, joka toimii yksin, ei ole autoa, jossa olisi erityinen kylmätila, joten ostetut tuotteet toimitetaan kauppaan, missä kauppias itse paloittelee ruhot. Joskus ostettu liha ei sitten saavukaan ajallaan liikenneruuhkien tai lakkoilujen vuoksi. Kaikki pikkukaupat aukeavat muina päivinä paitsi maanantaina kello 08.00 ja 09.00 välillä, ovat auki kello 13.00:een ja sitten uudestaan kello 15.30 – 20.00 (sunnuntaisin kaupat ovat auki vain aamupäivän). Sulkemisajan jälkeen on liikkeessä tietysti vielä muita töitä. Vapaa-aikaa jää vähän, ja kilpailu on ankaraa.

Palvelu on siis erinomaista ja ammattiylpeys ja intohimo omaan alaan ihailtavaa. Kerran ohikulkiessani näin kauppiaani vapaana ja kävin huikkaamassa hänelle, että käyn kylällä muilla ostoksilla ja tulen hakemaan puoli kiloa jauhelihaa viidentoista minuutin kuluttua. Kun palasin, olivat lihapalat lihamyllyn päällä kokonaisina. Hän siis odotti minua, jotta näen minkälaisista paloista liha jauhetaan.

Ohikulkiessani en jää huomiotta – kauppiaani heilauttaa kättänsä ja huutaa hyvän päivän vaikka sitten toista asiakasta palvellessaan.