Palasin eilen joulunvietosta kotiin Ranskaan. Halusin päästä helpolla illan ateriasta, joten kävelin ”kylämme” keskustaan, missä suuntasin ”traiteur’in” ikkunan taakse. Tällainen pikkuliike myy paikan päällä ilman etukäteistilausta valmistettua ruokaa, mutta ”traiteur” tarkoittaa myös pitokokkia. Silmäni etsivät vitriinistä jotain kevyttä ja terveellistä joulun runsauden jälkeen, mutta osuivat ”herkkuun”, jota en vielä kahdenkymmenenkolmen Ranskan vuoteni aikana ole nähnyt: pieni possu päineen, korvineen, sorkkineen, kaikkineen oli täytetty jollain, joka näytti lihaiselta makkaralta. (Joulukinkkuhan ei sinänsä kuulu ranskalaiseen jouluun.) Possun nahka oli koristeltu joulukuusta muistuttavin vihertävin, punertavin ja kellertävin kolmioin. Ja tätä possua oli sitten leikattu viipaleiksi peräpäästä alkaen niin, että enää puoli possua oli jäljellä! Kysyin, onko täyte makkaran tapaista. ”Ei, se on ”galantine” (”galantiini, murekekäärö” kääntää sanakirja) joka on valmistettu juottopossuun.

Minulle selvisi, että tänä päivänä galantiini valmistetaan useimiten vuokaan, johon sekoitetaan mm. lihaa, vihanneksia, munaa, sisäelimiä, sieniä, ja pähkinöitä pilkottuina ja yhteen puristettuina. Ruoka kypsennetään uunissa vesihauteessa ja tarjoillaan kylmänä. Se on siis eräänlainen terriini. Yksinkertaisimmillaan galantiini valmistetaan geleeseen, jolloin ainekset on kypsennetty etukäteen.

Traditionaalinen galantiini valmistetaan suoraan eläimen (possun, kanan, ankan tai jäniksen) ruhoon. Täytetty ruho kääritään tiiviisti pyyhkeeseen/kankaaseen ja kypsennetään lihaliemessä, jossa makua antamassa voi olla myös luita ja vaikkapa eläimen sorkka.

Tämä kylämme ”traiteur’in” galantiini itsessään – ilman possun ruhoa, nahkaa, korvia, sorkkia – näytti kyllä ihan herkulliselta. Kokonaisuus, vaikka saikin hymyn huuliin, oli sen verran outo, ettei vesi kuitenkaan ihan tullut kielelleni.