Elinan joulutortut

Äitini pani minut tekemään joulutorttuja niin pian, kuin pienen tytön oli mahdollista onnistua lehtitaikinan valmistamisessa. Aina ei todellakaan lehtitaikinaa ole voinut ostaa valmiina kaupasta.

En nyt kuitenkaan opasta siihen, kuinka voi levitetään kolmasosalle taikinasta, jota sitten käännetään ja kaulitaan, käännetään ja kaulitaan, käännetään ja kaulitaan loputtomasti, niin että tuloksena on lehtimäinen taikina, missä voi on taikinassa on monina kerroksina – eikä pursua taikinasta ulos!

Annan sen äidin toisen joulutorttuohjeen, missä taikinassa käytetään maitorahkaa. Olen kyllä oikea torttu-fani. Kun 19-vuotiaana menin naimisiin ja muutin omaan talouteen, ensimmäisen ”oman” jouluni ainoa jouluruokavalmistelu oli torttujen leipominen (vietimme joulun vanhempieni luona). Ahmin yksin lähes kaikki tortut muutaman päivän sisällä.

Minulle ainoa oikea joulutortun muoto on puolikuu, koska tähtitortussa varsinkin tähden sakarat ovat mielestäni kuivat. Oikea täyte on itse valmistettu luumusose, mistä puuttuvat lisäaineet ja säilöntäaineet. Armahdan kuitenkin kiireiset kokkaajat ja hyväksyn kaupan valmiinkin luumusoseen kotitorttujen täytteeksi.

Rahka-voitaikina

  • 250 g voita
  • 250 g rahkaa (käytin normaalirasvaista)
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Nosta voi ajoissa huoneenlämpöön, mutta ei kuitenkaan kokkaamisesta kuumaan keittiöön, missä voista tulee liiankin löysää. Sekoita rahka voin joukkoon haarukalla. Kun voi ei ole liian löysää, syntyy seoksesta rakeinen, ja huomasin, että tällaisesta rakeisesta seoksesta tulee parhaat tortut. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja tämä jauhoseos sitten rahka-voiseokseen. Kokoa taikina ensin käsin ”mötiksi¨, jonka panet pitkähkön tuorekelmun toiselle puoliskolle. Taita kelmun toinen puoli päälle. Tuorekelmun välissä taikina on helppo muotoilla suorakaiteen muotoon. Pane jääkaappiin jäähtymään vähintään puoleksi tunniksi.

Luumusose (määrä riittää nippa nappa kahteen erään torttuja)

  • 225 g kivettömiä luumuja
  • n. 2,5 dl vettä
  • 1 dl sokeria

Keitä luumuja vedessä hiljaisella lämmöllä, kunnes luumut ovat todella pehmeitä. Lisää tarvittaessa vettä, mutta minä jätän soseen koostumukseltaan kaupan soseita paksummaksi. Se on maukkaampaa. Kun luumut hajoavat helposti, lisää sokeri ja keitä vielä 10 minuuttia. Pehmeiden luumujen hienontamiseen soseeksi riittää haarukka.

Kaulitse viilennyt taikina jauhotetulla pöydällä muutaman millin paksuiseksi. Muovinen torttumuottini oli haljennut enkä löytänyt enää kaupasta uutta. Kysyin useammasta paikasta, mutta eiväthän kaikki nuoret ymmärrä edes, mistä puhun. Muotin sijasta käytin siis juomalasia, jonka halkaisija oli 9 cm. Tämä koko on hyvä, mutta taikinan irrottaminen lasista ei aina ole yhtä helppoa kuin muotista. Lasin reuna kannattaa jauhottaa. Pane melkein jäähtynyttä sosetta tortun keskelle, käännä tortun toinen puoli kanneksi ja ”nypytä” tortun reuna kiinni huolellisesti, niin ettei jää ilmarakoja, jolloin tortut uunin lämmössä avautuvat irvistämään. Voitele tortut kananmunalla ja paista 220 asteessa 10-12 minuuttia. Nämä tortut erityisesti pitäisi syödä heti paistamisen jälkeen lämpiminä. Pakasta ne tortut, joita et tarjoa samana päivänä. Sulata pakastetut tortut ennen lämmittämistä ja lämmitä varovaisesti uunissa 150 asteessa noin 10 minuuttia. Mikrossakin voi lämmittää, mutta tulos ei ole yhtä hyvä ja luumusoseesta tulee helposti tulinen.

Jätä kommentti