11 minuutin lohi

Kuuluisa ranskalainen ”Tarte Tatin” (omena-keikauskakku) on syntynyt vahingossa erehdyksen kautta. Nyt minullekin kävi niin, että lohifileet, jotka yleensä paistan nopeasti 11 minuutin ajan 235°C uunissa, joutuivat vahingossa uuniin, jonka lämpötila oli epähuomiossa käännetty vain  150°C:een.  (Tosin asiantuntijat sanovat, että tämä onkin se oikea lämpötila kalan paistamiseen.) Minä kuitenkin pidän siitä, että kalan pinta hieman ruskistuu. Huomasin 150°C ”lämpötilaerehdyksen” vasta, kun kalafileet olivat olleet uunissa 7 minuuttia. Käänsin nopeasti uunin lämpötilan täysille ja grillin päälle viimeiseksi neljäksi minuutiksi, ja niin halju pinta sai väriä ja rapeutta sekä karamellisuutta hunajasta. Kala oli paljon herkullisempaa kuin aiemmin valmistamani – sisältä mehevää ja päältä rapeaa! Paistinpannulla paistaen kalaan saa tietysti myös rapean pinnan, mutta jostain syystä pidän uunissa paistetun kalan lempeydestä.

11 minuutin lohifileet – resepti

  • 150 g lohta per henkilö
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • hunajaa tai
  • sitruunaa/limeä ja tilliä

Paloittelen lohen annospaloiksi ennen paistamista, koska annoksista saa täten kauniimmat kuin, jos leikkaisi kalan vasta paistamisen jälkeen.  (Huuhtele) ja kuivaa kalafileet. Mikäli sinulla on ruotopinsetit, poista lohipaloista ruodot.  Asettele kalafileet uuniritilälle leivinpaperin päälle tai öljyttyyn vuokaan. Sipaise fileet oliiviöljyllä  pullasudin avulla. Suolaa ja pippuroi. (Valuta ”viiva” juoksevaa hunajaa pitkin fileen pintaa).  Pane fileet 150°C uuniin seitsemäksi minuutiksi ja käännä sitten grilli päälle maksimilämpötilaan neljäksi minuutiksi. Tarjoile riisin ja salaatin kanssa. Mikäli olet käyttänyt hunajaa, ei kala kaipaa sitruunaa eikä tilliä.


Jätä kommentti