
Voi tapahtua vain Pariisissa: Melkein nelikymppinen, hyvännäköinen nainen osallistuu Ranskan Voice -laulukilpailuun. Hänellä on esiintymiskokemusta underground-kahviloissa ja baareissa, mutta hän on isolle yleisölle tuntematon. Hänen taitelijanimensä on Demi-Mondaine (=kevytkenkäinen, puolimaailmannainen, erityisesti 1800-luvun Pariisissa rikkaiden miesten ylläpitämä nainen). Hänen pukeutumisensa ja eleensä ovat tyylikkään provosoivia, hänen äänensä on seksikkään karhea ja hänen esiintymisensä itsetietoisen varmaa. Hän karsiutuu pois loppumetreillä, mutta jo ennen kuin hän putoaa kisasta, Jean-Paul Gaultier soittaa hänelle ja pyytää häntä valmisteilla olevan shownsa tähdeksi.
Fashion Freak Show on puoliksi revyy, musikaali tai cabaret ja puoliksi muotinäytös. Jean Paul Gaultier, muodin kauhukakaraksi kutsuttu vaatesuunnittelija, teki 7-vuotiaana pehmo-nallelleen kartionmalliset rinnat, samanlaiset kuin hän myöhemmin suunnitteli Madonnan esiintymisasuun. Hän kertoo shown käyvän läpi hänen elämänsä eri vaiheita, päästävän näkemään hänen päänsä sisälle. Niinkuin muotiluomuksissaan, revyyssäankin hän koettelee sopivaisuussääntöjen rajoja, mutta tekee sen riemukkaasti. Näyttämö pursuaa seksiä ja kuhisee trans-genrejä ja androgyynejä. Kaikki esiintyjät, hoikat, vähemmän hoikat, mustat ja valkoiset ovat super-kauniita ja tanssivat häikäisevän taitavasti. Kaksituntisen shown aikana Jean Paul Gaultierin mahtavia Haute Couture -luomuksia tuodaan näyttämölle hengästyttävästi ja huumorilla. Kolmosrivillä katsomossa näki tanssijoiden jokaisen lihaksen värähdyksen ja tunsi vaatteiden helman tuulahduksen kasvoilaan! Show esitetetään Folies Bergère -teatterissa joulukuun loppuun saakka, minkä jälkeen suunnitelmissa on Lontoo, Tokyo, Las Vegas… Media hehkuttaa – Ylenpalttisen vallaton, Unenomainen, Burleski, Iloinen genrejen sekamelska, Oodi erilaisuudelle, Vastalääke tylsyydelle, Poistuessa on pelkkää hymyä, Sytyttää Folies Bergèren liekkeihin!