Kylliksi kesää kaikille – vuohenjuustosalaattia mustikoiden ja mansikoiden kera

IMG_9173

Kukaan Suomessa ei voine valittaa, että loma osui menneenä kesänä sateiseen ja kylmään jaksoon. Vuoden 2018 kesää tullaan muistelemaan nostalgisesti  – toivottavasti, eikä alkuna ilmastokatastrofin syvenemiselle.
Mieheni sanoikin 15 vuotta täyttäneelle Mimosalle, että tulet muistamaan vuoden 2018 loppuikäsi. Mimosan vuosi oli muutenkin niin ylellisen tapahtumatäyteinen, kuin se vain viisitoistavuotiaalle voi olla. Yksi tapahtumista oli rippileiri ja ripillepääsy. Hanna tarjoilli tyttärensä rippijuhlan buffet-pöydässä mm.
Kesäistä vuohenjuustosalaattia, mihin tarvitaan:
Erilaisia salaatteja
Rucolaa
Kuoretonta vuohenjuustoa
Tuoreita marjoja (esim. pensasmustikoita, mansikoita)
Pinjansiemeniä
Oliiviöljyä, mustapippuria
Revi salaatit ja sekoita rucolan kanssa tarjoiluvadille, ja valuta päälle oliiviöljyä lehtiä nostellen. Murenna vuohenjuusto joukkoon. Sekoita marjat joukkoon. Ripottele pinjansiemenet päällimmäiseksi ja jauha pippurimyllystä päälle hieman mustapippuria.

Jätä kommentti